Levyarvio: Caravan – In The Land Of Grey And Pink (1971)

Kolmannella studiolevyllään In The Land Of Grey And Pink Caravan jätti lopullisesti hyvästit ensimmäisten albumien huuruisille psykedeelisille tunnelmille. Myös jazz/jazz-rock henkeä on aiempaa vähemmän. Yhtye suuntasi Grey And Pinkillä enemmän sinfonisen progen ja toisaalta myös jopa popin suuntaan. Kyse ei ollut pelkästään tietoisesta suunnan vaihdoksesta vaan myös siitä että kitaristi/vokalisti Pye Hastingsin takki biisintekijänä oli tuohon aikaan tyhjä. Siinä missä hän oli ollut vastuussa suurimmasta osasta kahden ensimmäisen levyn kappaleita dominoi In The Land Of Grey And Pinkiä basisti/vokalisti Richard Sinclair ja hänen serkkunsa kosketinsoittaja Dave Sinclair.

caravan1971

Tuottaja David Hitchcock toi myös soundiin ihan uutta napakkuutta. Hienostuneempaa soundia selittää osaltaan luultavasti myös se että levy oli yksi ensimmäisiä tuotantoja George Martinin vastikään perustetulla Air -studiolla joka oli tuolloin Lontoon studioiden kermaa. Toisaalta täytyy todeta että jotain charmikasta myös menetettiin uuden virtaviivaisemman soundin ja tyylin myötä. Ensimmäisten levyjen hieman sumeassa ja pörisevässä soundissa oli jotain joka tuntui sopivan erityisen hyvin Caravanin hieman kotikutoiseen ja lempeään tyyliin.

Levy käynnistyy hurmaavalla Richard Sinclairin pop-raidalla ”Golf Girl” jossa lauleskellaan golf-pallojen sateesta ja unelmoidaan pususta teetä tarjoilevan tytön kanssa (tarjoilijatar oli Sinclairin tuleva vaimo). Biisissä on hauska töpsöttävä bassosoundi ja pörisevä pasuuna tuo myös kappaleeseen omalaatuisen lisänsä. ”Golf Girl” oli popeinta musiikkia jota Caravan oli tässä vaiheessa julkaistu. Sinkku-listojen kokoajia kappale ei kuitenkan vaivannut.

Golf-romanssin jälkeen kuultava ”Winter Wine” on erityisen upea kappale (ehkä jopa Caravanin paras?) ja tuo pastoraalisuudesssaan mieleen Genesiksen parhaimmillaan vaikka toisaalta hieman eri suunnasta asiaa lähestyykin. Kappale yhdistelee upeasti mahtipontisuutta ja toisaalta tyypillistä canterburymaista lämminhenkisyyttä. Tavallaan Caravan liikkui tässä enemmän sinfonisen progen alueella kuin yleensä, mutta tekee sen todella omaperäisesti. Richard Sinclairin täynnä haikeutta oleva laulusuoritus on huikea. Vokaalipuoli on muutenkin harpannut levyllä ison askeleen parempaan suuntaan. Toisaalta siksi että Sinclair on kehittynyt laulajana huimasti, mutta toisaalta myös siksi että Pye Hastingsin nuhaisa ääni saa aiempaa vähemmän tilaa.

Pye Hastingsin ainoa sävellys levyllä ”Love To Love You (And Tonight Pigs Will Fly” on albumin vähäpätöisintä antia, mutta ei sekään varsinaisesti ole huono vaan ihan viehättävästi 7/4 tahtilajissa pompahteleva pop-ralli joka jää kuitenkin hieman yksitoikkoiseksi.

Seuraavana vuorossa oleva viisiminuutinen nimikappale on tarttuvan popahtava kappale sekin, mutta huomattavasti kiinnostavampi ja monipuolisemman oloinen kokonaisuus. Itseasiassa kappaleessa on jotain kovin Beatlesmäistä ja on helppo kuvitella että Liverpoolin nelikko olisi voinut tehdä vuonna 1971 jotain tälläistä jos se olisi jatkanut suoraviivaiseti Sgt. Pepperin viitoittamalla polulla.

Levyn päättää  lähes 23 minuuttia pitkä kahdeksan osainen ”Nine Feet Under”. Kappale on lähes täysin kosketinsoittaja Dave Sinclairin käsialaa mikä onkin helppo uskoa kappaletta kuunnellessa. Se nimittäin on täynnä upeita urkusooloja ja on kaiken kaikkiaan erittäin vahvasti kosketinsoitinvetoinen kappale. ”Nine Feet Under” on enimmäkseen instrumentaalinen kappale, mutta sitä maustetaan mukavasti muutamalla melankolisella ja suorastaan katkeransuloisella lauluosuudella. Musiikki rullaa pääosin todella komeasti eteenpäin ja sisältää Sinclairin uran komeimmat soittosuoritukset, mutta toisaalta teos tuntuu hieman alisävelletyltä. Bändi jää välillä jauhamaan liian pitkiksi ajoiksi sinänsä maittavaa groovea ja toistoa tuntuu olevan hieman liikaa. ”Nine Feet Under” on kyllä upea tälläisenäänkin, mutta ei voi välttyä ajatukselta etteikö se olisi voinut olla vielä paljon hienompi joko muutamia minuutteja lyhyemmäksi tiivistettynä tai sitten hieman monimutkaisempaa rytmistä ja harmonista kehittelyä sisältävänä.

In The Land Of Grey And Pink on hurmaava kokonaisuus kestäen muutaman heikomman hetkensä kevyesti.Levyn ystävällisessä ja lämpöisessä otteessa on jotain kovin kutsuvaa ja sen musiikki on todella helposti kuultavaa. Hetkittäin jää kaipaamaan edellisten levyjen rujompaa särmää, mutta kaiken kaikkiaan In The Land Of Grey And Pink on luultavasti kuitenkin Caravanin vahvin kokonaisuus.

Levyn kruunaa upea pinkin ja harmaan sävyjä yhdistelevä Anne-Marie Andersonin etäisesti tolkienmainen maalaus jonka esittämä fantasiamaisema tuntuu juuri yhtä kutsuvalta kuin Caravanin musiikkikin. Harvoin kansitaide ja musiikki kohtaavat yhtä saumattoman oloisesti kuin tällä levyllä.

landofgrey_vinyl

In The Land Of Grey And Pink sai ilmestyessään hyvät arviot, mutta ei silti noussut albumilistoilla edeltäjiensä tahoin. Siltikin levystä tuli aikaa myöten yhtyeen selvästi menestynein albumi. Menestyksen mittakaavasta tosin antaa kuvaa se että levyllä vei yli 20 vuotta aikaa myydä Briteissä hopealevyyn oikeuttava määrä. Levy oli viimeinen jolla yhtyeen alkuperäinen kokoonpano oli kasassa. Levyn jälkeen Caravanin menoon leipiintynyt Dave Sinclair erosi bändistä koska tahtoi soittaa välillä muidenkin muusikoiden kanssa. Sinclair päätyi pian soittamaan Robert Wyattin uuteen yhtyeeseen Matching Mole. Caravan löysi korvaajan Sinclarille jazz-rock -yhtye Deliverysta ja yhtye jatkoi kohti uusia seikkailuja kosketinsoittaja Steve Millerin kera.

Parhaat biisit: ”Golf Girl”, ”Winter Wine”, ”In The Land Of Grey And Pink” ja ”Nine Feet Under”

Arvosana: ****½

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Tutustu myös muihin vuoden 1971 huippulevyihin: Sijat 11-25


Bändi:

Richard Sinclair: basso, akustinen kitara, laulu Pye Hastings: sähkökitarat, akustinen kitara, laulu Dave Sinclair: urut, piano, Mellotron, taustalaulu Richard Coughlan: rummut, perkussiot

Vierailijat:

Jimmy Hastings: huilu, tenorisaksofoni, piccolohuilu Dave Grinsted: tykki, kello ja tuuli John Beecham: pasuuna

Tuotanto: David Hitchcock

Levy-yhtiö: Deram


Muut levyarviot löydät täältä.

fb_cta
Mainokset

One thought on “Levyarvio: Caravan – In The Land Of Grey And Pink (1971)

Add yours

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggers like this: