The Civil Surface on vuonna 1968 perustetun brittiläisen Eggin kolmas studiolevy.
Dave Stewartin (urut), Mont Campbellin(basso/vokaalit) ja Clive Brooks (rummut) muodostama trio on yksi progressiivisen rockin pioneeriyhtyeistä jonka kaksi ensimmäistä levyä Egg (1970) ja The Polite Force (1971) veivät omalta osaltaan genreä entistä monimutkaisempaan suuntaan. Klassisen musiikin vaikutteet ja vaihtojakoinen rytmikka olivat olennainen osa bändin tyyliä. Eggin haastavat ja hieman kummalliset levyt eivät kuitenkaan olleet menestyksiä ja bändi sai potkut levy-yhtiöltään 1972 ja päätti toimintansa pian tämän jälkeen.
Vuonna 1974 kolmikko sai kuitenkin yllättäen tarjouksen uudesta levysopimuksesta Virginin alamerkiltä Carolinelta. Eggin liverepertuaariin oli kuulunut muutamia levyttämättömiä ja faneilta mainion vastaanoton saaneita kappaleita joten bändi päätti tarttua tähän mahdollisuuteen levyttää ne.
Bändillä ei kuitenkaan ollut riittävästi valmiita Egg-sävellyksiä joten avuksi otettiin muutama Campbellin sävellys puhallinsoittimille jotka olivat hänen harjoitustöitään konservatorio-opinnoista joihin hän oli keskittynyt Eggin alunperin hajotessa. Nämä lyhyet maailmanmusiikkia ja klassista musiikkia sekoittavat ”Wind Quartet 1″ ja”Wind Quartet 2” ovat ihan miellyttävää taidemusiikkia, mutta niillä ei ole oikeastaan mitään tekemistä progressiivisen rockin kanssa ja tekevät The Civil Surfacesta epäkoherentin kokonaisuuden. Stewart ja Brooks eivät edes soita kyseissä kappaleissa. No onneksi nämä kappaleet eivät vie levyn kestosta kuin hieman vajaat 8 minuuttia. Toisaalta Cambellin kolmiminuuttinen sävellys “Nearch” yhdistelee hänen taidemusiikkipyrkimyksiään bändisoittoon hyvinkin kiinnostavasti ja kokeellisesti.
Levyn pihvi on kuitenkin pari levyn pidempää kappaletta eli 8 ja 9 minuuttiset “Germ Patrol” ja “Enneagram” jotka Egg oli ehtinyt koeajaa jo livenä ennen hajoamistaan. ”Germ Patrol” on komea aloitus levylle ja sekoittaa onnistuneesti jazzia ja klassista musiikkia samaan aikaan jännästi raskaasti mutta kuitenkin ilmavasti rokkavaan meininkiin. Stewartin rouhea urkujen soitto ja biisin yleinen hakkaavaa ote on kiinnostavaa kuultavaa. Kappaleessa kuullaan vierailijoina Henry Cow’n Tim Hodgkinson klarinetissa ja Lindsay Cooper oboessa ja fagotissa, mutta kovin merkittävään rooliin heitä ei valitettavasti nosteta. “Germ Patrol” kuulostaa hetkittäin myös yllättävän paljon hieman raskaammalla kädellä soitetulta Hatfield And The Northilta. Stewart oli liittynyt Hatfield And The Northiin Eggin hajottua.
Yhdeksän minuuttinen “Enneagram” taasen on rytmisesti erittäin monimutkainen sävellys. Iskevästi alkava kappale tuo eniten levyn biiseistä eniten mieleen Eggin alkuaikojen parhaat palat. Tanakan siksak-rytmittelyn jälkeen kappale muuttuu lähes avaruusrockmaiseksi tunnelmoinniksi kunnes hakee taas vauhtia uuteen nousuun. Bändi soittaa tiukasti ja tarkasti.
The Civil Surface on lähes kokonaan instrumentaalinen levy. Varsin kokeellisessa urkujen johtamassa välisoitossa “Prelude” kuullaan kuitenkin Hatfield And The Northistakin tutun The Northettes -naistrion sanatonta vokalisointia ja ”Wring Out the Ground (Loosely Now):ssa” lauletaan ihan sanoitusten kera. Vokaalit siinä hoitaa tuttuun tapaan taitavasti, mutta hieman ohuella äänellä laulava Campbell. ”Wring Out the Ground (Loosely Now):ssa” vierailee myös kitaristi Steve Hillage joka oli soittanut Egg-porukan kanssa aiemmin yhtyeessä Uriel vuonna 1968.
Liian kovalle miksatut rummut tekevät The Civil Surfacen soundista hieman epätasapainoisen, mutta toisaalta tuo musiikkiin uudenlaista iskevyyttä jota oli ehkä paikoin uupunut Eggin kahdelta ensimmäiseltä levyltä. Dave Stewartin urkusoundit ovat myös parantuneet roimasti alkuajoista.
The Civil Surface on tyylillisesti turhan hajanainen albumi, mutta levyn parhaat kappaleet vetävät täysin vertoja Eggin parhaimmille kappaleille ja tekevät levystä, jos ei nyt aivan Canterbury-klassikkoa, niin ehdottomasti kuulemisen arvoisen teoksen kuitenkin.
The Civil Surface ei myyntilistoilla juhlinut sen enempää kuin edeltäjänsäkään eikä onnistunut pitämään Eggiä kasassa. Dave Stewart palasi Hatfield And The Northiin jonka kautta hän jatkoi National Healthiin ja 70-luvun lopulla Bill Brufordin bändiin. Campbell vei klassisen koulutuksensa musiikin saralla päätökseen ja oli mukana Gilgameshin ja National Healthin (Stewartin kera) alkuperäisissä kokoonpanoissa. Cambell kuitenkin kyllästyi rock-maailmaan ennen 70-luvun loppua ja keskittyi maailmanmusiikkiin. Hänestä tuli lopulta kysytty “eksoottisten” puhallinsoittimien erikoismies ja hän on soittanut monien elokuvien soundtrackeilla Harry Pottereita myöten. Rumpali Clive Brooksista päätyi Pink Floydin rumputeknikoksi yli 20 vuodeksi ja hän jatkoi vastaavissa hommissa muiden bändien taustalla lähes 2010-luvulle saakka. Brooks kuoli vuonna 2017.
Eggin tarina jäi lopulta lyhyeksi, mutta tarjoili sentään kolme hienoa ja omalaatuista levyä jotka kestävät kuuntelua vuosikymmeniä myöhemmin.
Parhaat biisit: “Germ Patrol”, “Enneagram”
Arvosana: ****
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Kappaleet:
Dave Stewart: urku & piano, sähköpiano, basso Mont Campbell: basso, vokaalit, käyrätorvi, piano Clive Brooks: rummut
Vierailijat:
Steve Hillage: kitara Lindsay Cooper: fagotti, oboe Tim Hodgkinson: klarinetti Jeremy Baines: huilu Amanda Parsons: vokaalit Ann Rosenthal: vokaalit Barbara Gaskin: vokaalit Maurice Cambridge: klarinetti Stephen Solloway: flute Chris Palmer: fagotti
Tuottajat: Egg
Levy-yhtiö: Caroline Records
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti