In Amazonia on ruotsalaisen vuonna 1976 perustutun Isildurs Banen 13. studioalbumi.
Isildurs Bane on jo pitkään järjestänyt vuosittain IB Expo nimisen tapahtuman johon bändi on kutsunut mukaan progressiivisia muusikoita joista osa on ollut varsin nimekkäitäkin (mm. Jerry Marotta, Tim Bowness, Mick Karn, Pat Mastelotto). Tapahtuman ytimessä on ajatus luoda nopeassa tahdissa uutta musiikkia ja uusia yllättäviä suuntauksia yhdistellen erilaisia muusikoita jotka eivät ole aiemmin tavanneet. Yhden tälläisen tapaamisen seurauksena Isildurs Bane ja Marillionin vokalisti Steve Hogarth tekivät yhdessä vuonna 2017 studiolevyn nimeltä Colours Not Found in Nature. Kyseinen albumi oli täyteläinen yhdistelmä taiderokkia ja progea ja tuntui tuovan esiin molempien osapuolien parhaat puolet.
Van der Graaf Generatorin vokalisti Peter Hammill osallistui vuoden 2017 IB Expoon ja pian tämän jälkeen Isildurs Bane ehdotti Hammillille yhteisen albumin tekoa. In Amazonia on tämän yhteistyön hedelmä ja tyylillisesti Colours Not Found in Naturea huomattavasti kokeellisempaa musiikkia.
Peter Hammillin kaltainen legenda on In Amazonialle tietysti valtava voimavara mutta, myös hetkittäin rasite. Levyn musiikki on syntynyt selvästi niin että Isildurs Bane väki on vastannut varsinaisista sävellyksistä ja musiikin sovittamisesta ja Hammill on sanoitusten ohella tehnyt pohjien päälle laulumelodiat. Valitettavasti 70 vuotiaan Hammillin sävelkynä on viime aikoina hieman ruostunut ja osa In Amazonian laulumelodioista kuulostaakin miehen tämän vuosikymmenen sooloalbumeita kuunnelleelle välillä epäilyttävänkin tutulta. Toisaalta vaikkei Hammillin laulutaidotkaan enää ole 70-luvun tasolla on hänen äänensä silti yhä täynnä karismaa ja tietynlaista painokasta läsnäolon tuntua. Ei ole epäilystäkään etteikö Hammill laulaisi jokaista tavua 100% sitä tarkoittaen.
Hammillin sanoitukset In Amazonialla tuntuvat rakentavan jonkinlaista viidakkoteemaa vaikkei kyseessä sinänsä suora konseptialbumi olekaan. Kun on kyse Hammillista viidakko ei tietenkään ole niinkään fyysinen paikka vaan hän tuntuu kartoittavan jonkinlaista ihmismielen tummaa ikiaikaista rämeikköä. Sanoitukset ja levyn eksoottinen musiikki tuntuvat maalaavan kuvaa höyryävästä esihistoriallisesta viidakosta joka sijaitse ihmismielen syvyyksissä.
Yhdeksän henkisen Isildurs Banen sointi on suuri, lähes orkestraalisen rikas. Etenkin kun kokoonpanoa jatketaan muutamilla vierailijoilla pitkin levyä. Pat Mastelotto vierailee rummuissa yhdessä kappaleessa ja Karin Nakagawan koto soi levyn jokaisessa kuudessa kappaleessa. Isildurs Banen sovituksissa elektroniset surinat ja pörinät yhdistyvät komeasti akustisiin instrumentteihin kuten moniin erilaisiin puhaltimiin, viuluihin ja vibraphoniin. Erityisesti tämä pitää paikkaansa levyn kymmenen minuutisessa kohokohdassa ”This Is Where?”. Erityisesti juuri tuossa kappaleessa tyylikkään ”likaisiksi” säröytety syntetisaattorit ovat täydellisessä tasapainossa muun instrumentaation kanssa ja yhdessä kokonaisuus muodostuu tunnelmallisen elokuvamaiseksi.
Muita vuoden 2019 levyjen arvosteluja löydät täältä >
Kaiken kaikkiaan In Amazonian tunnelma on suht tumma, mutta musiikki vaihtelee seesteistä ambientmaisesta kilkahtelusta varsin raskaasti velloviin jaksoihinkin. Levyn rytmisyys on enemmänkin perkussiivista jytinää kuin tavallista rock-rumpalointia ja myös tämä ratkaisu yhdistää sitä moderniin elokuvamusiikkiin.
40 minuuttisena In Amazonia on mukavan kompakti ja tuo mieleen vinyyliaikojen levynpituudet jolloin laatu oli pääosassa eikä määrä. In Amazonia ei ole täysosuma mutta jälleen uusi osoitus Isildurs Banen monipuolisuudesta ja luonnollisesti myös jo 50 vuotisen tehneen Hammillin elinvoimaisuudesta. Kiinnostuneena jään odottamaan kenen kanssa Isildurs Bane tekee seuraavan kerran yhteistyötä.
Parhaat biisit: ”Before You Know It”, ”This Is Where?”
Arvosana: ****
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Kappaleet:
Tuottajat: Mats Johansson
Levy-yhtiö: Ataraxia
Pienemmät Purot 
Olen samaa mieltä siitä, että Hammillin sävellyksiä ja melodioita on vaivannut jo pitkään tietty ”liukuhihnamaisuus”. Tätä vielä korostaa se, että hänen sooloalbuminsa ovat yleensä todellakin sooloja, joissa on käytetty lähinnä vain muutamia tuttuja yhteistyökumppaneita. Parasta tässä albumissa onkin juuri se, että se panee Hammillin laulut erilaiseen viitekehykseen, mikä sähköistää niitä uudella tavalla. Samalla tavalla Isildurs Banen musiikki saa Hammillin osuuksista sellaista potkua, jota esimerkiksi instrumentaaliselta Off the Radarilta puuttui. Joten myötäilen myös kokonaisarviotasi albumista. Se ei ole täysosuma, mutta kumpikin näistä suosikkeihini lukeutuvista artisteista kuulostaa siinä mielenkiintoisemmalta kuin on pitkään aikaan kuulostanut.
TykkääTykkää