Igor Stravinsky: Kevätuhri (Philharmonia-orkesteri Esa-Pekka Salosen johdolla vuodelta 1990)
Tähtien Sota –elokuvan alussa on pitkä jakso, jossa kaksi robottia vaeltaa aavikolla, ensin yhdessä, sitten erikseen. Tunisian pohjois-osien berberialueilla kuvatulla jaksolla dialogin sijaan äänimaisemaa hallitsee elokuvasäveltäjien kuninkaan John Williamsin eksoottinen, puupuhaltimien värittämä orkesteriraita. En voi olla palaamatta näihin tunnelmiin kuunnellessani Kevätuhria. En ole saanut päätettyä, pitäisikö Williamsin sävellystä pitää suoranaisena kopiointina, vai onko yksinkertaisesti kysymys Igor Stravinskyn valtavasta vaikutuksesta kaikkiin häntä seuranneisiin orkesterisäveltäjiin. Vaikutus on kieltämättä ollut valtava, eikä pelkästään orkesterisovittamisen alalla. Stravinskysta, ja eritoten Kevätuhrista on tullut ohittamaton virstanpylväs länsimaisen musiikin historiassa, jota kukaan säveltäjä ei voi olla ohittamatta.
Kevätuhri on myös se modernin musiikin teos, jota orkesterit uskaltavat soittaa pelkäämättä yleisön reaktiota. Ehkä Théâtre des Champs-Élysées’n yleisön teoksen ensi-illassa aikaansaama mellakka vakiinnutti Kevätuhrin kiistatta radikaaliksi teokseksi, jonka vallankumouksellisuus on kauan sitten vakiintunut osaksi yleisön odotuksia. Teoksesta on lukuisia levytyksiä, joista valitsin itsekkäästi sen, jonka itse kuulin ensimmäisen kerran soimassa kitaristi Raoul Björkenheimin asunnossa saapuessani kitaratunnille. Esa-Pekka Salonen on tehnyt teoksesta useita levytyksiä, joista tämä taitaa olla ensimmäinen. Minulle nuoren Salosen kiivas, mutta tarkka tulkinta on mieleen. Teoksesta on kuitenkin tarjolla myös vaikkapa säveltäjän itsensä johtama versio. Monet näistä ovat hyviä.
Kevätuhri on kiistatta moderni teos, ja sen katsotaan usein aloittaneen musiikin modernin kauden. Tässä piilee tietynlainen ristiriita, sillä teoksen tematiikka on selvästi esimoderni, primitiivinen. Slaavilaisten heimojen kevättä juhlistavia riittejä kuvaava tanssiteos edeltää paitsi teollista aikaa, myös kirjoitetun kielen ja musiikin aikaa; aikaa ennen musiikin teoriaa, sinfonioita tai säveljärjestelmiä. Teoksen luonne myös viittaa kansallisromantiikkaan, slaavilaisten heimojen identiteettiin samalla tavoin kuin Tsaikovskyn, Borodinin ja Stravinskyn opettajan Rimsky-Korsakovin teokset.
Primitiivisyys ja kansallisromantiikka ovat kuitenkin osa teoksen pintaa; syvätasolla teos on kauttaaltaan radikaali ja säveltaiteen käytäntöjä uudistava. Stravinskysta on sanottu, että hän on käsitteellinen taiteilija. Vaikkapa jazz-yhtyeelle kirjoitettu Ebony-konsertto on tutkielma jazzista, ei jazzia; otteessa on jotakin samankaltaista kuin Picasson tavassa esittää kohteitaan. Samassa mielessä Kevätuhrikaan ei ole primitiivistä musiikkia, vaan se käyttää omalle ajalleen vallankumouksellisia keinoja esittää primitiivisiä teemoja. Taidemusiikille vakiintunutta muotoihannetta, jossa teemoja esitellään, kehitellään ja yhdistellään suunnitelmallisesti ei Kevätuhrissa esiinny. Sen sijaan musiikki kehittyy orgaanisesti, kasvaa aiheesta toiseen. Tämä orgaaninen kehittelytapa ei koske pelkästään melodioita, vaan myös rytmiä. Teoksen vaihtuvat tahtilajit kuvaavat eivät noudata sivistyneen yhteiskunnan käsityksiä järjestyksestä, vaan tempoilevat omalakisesti.
Tyylikeinot sopivat täydellisesti tanssiteoksen tarinaan. Kevätuhri kuvaa riittiä, jossa neitsyt uhrataan kevään kunniaksi antamalla tämän tanssia itsensä hengiltä. Teoksessa ei ole opetusta eikä moraalista ydintä, vaan välittyvä sentimentti on elämän ja kuoleman välinen tanssi. Orgaanisesti kehittyvä rakenne muistuttaa Art Nouveau –suuntauksen luonnon vapaan kasvun mukaista eleganssia.
Kuvittelisin, että Kevätuhri on useimmille tämän sivuston lukijoille tuttu. Jos näin, toivotan nautinnollisia hetkiä tutun teoksen parissa. Jos et ole teosta vielä kuullut, älä herran tähden riistä itseltäsi tätä kokemusta!
Kirjoittaja: SAKU MANTERE
(Kevätuhri löytyy allaolevan julkaisun kolmannelta levyltä)
Muut Viikon teos -sarjan osat löydät täältä.
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti