Viikon Teos 35: Max Richter: Three Worlds (2017)

Minimalismi oli Steve Reichin, Philip Glassin ja Terry Rileyn kaltaisten säveltäjien työn myötä muodostunut eräänlaiseksi tyylisuunnaksi, kunnes kaikkien tyylisuuntien tapaan sen rajat alkoivat hämärtyä uusien innovaattoreiden työn kautta. Virolainen Arvo Pärt oli samaan aikaan kirjoittanut tonaalista musiikkia, jossa oli hypnoottisia sävyjä, mutta toisin kuin amerikkalaiset minimalistit jotka hakivat vaikutteita gamelanin kaltaisista maailmanmusiikkiperinteistä, Pärt katsoi taaksepäin kirkkomusiikin historiaan. Michael Nymanin ja Max Richterin kaltaiset säveltäjät löysivät jalansijan myös elokuvasäveltäjinä, eikä heidän tuotannossaan ole helppoa vetää rajaa taidemusiikin ja elokuvamusiikin kielen välille.

Nämä ”post-minimalistit” kirjoittavat musiikkia, jossa minimalismin pelkistetyt ihanteet kohtaavat konstailemattoman melodisen sävelkielen. Näissä kappaleissa ei todellakaan hinkata tam-tamia ja moduloida rytmiä vaan kerrotaan vilpittömiä tarinoita kielellä, jonka tyhmempikin ymmärtää. Saksalaissyntyisen, mutta englannissa kasvaneen Max Richterin tanssiteos Woolf Worksista tiivistetty levytys Three Worlds on hyvä esimerkki tällaisesta ilmaisutavasta. Yksinkertaiset melodiat esitetään pelkistettyinä usein häpeilemättömän kolmisointuisesta taustaa vasten. En voi olla ajattelematta Frank Zappan ja hänen jazzin parissa kannuksensa ansainneen kosketinsoittajansa George Duken sananvaihtoa: Duke ei omasta mielestään ”osannut” soittaa kolmisointuja kun Frank tätä pyysi. Frank vastasi: ”etkö kunnioita musiikkiani?” Post-minimalistit eivät todellakaan ujostele paljaita kolmisointuja tai häpeämättömän sydämeenkäyviä melodioita; tästä syystä ei ole suuri ihme, että he ovat luoneet uraa myös elokuvamusiikin parissa.

Virginia Woolfin karunkauniiseen elämänhistoriaan perustuva Three Worlds muistuttaa englantilaisuudessaan Michael Nymanin Piano-elokuvaan kirjoittamaa, valtavaksi hitiksi noussutta elokuvamusiikkia. Tämä myös siksi, että molemmat hakevat vaikutteita saarivaltion kansanmusiikkiperinteistä. Elokuvamusiikista muistuttavat melko runsaat vaihtojakoiset tahtilajit, joista saadaan maistiaisia heti ”Mrs. Dalloway: In the Garden” –kappaleessa, joka kulkee 7/8-tahtilajissa. Musiikin instrumentaatiota luonnehtii vaihtelu kukkeiden jousisovitusten ja elektronisten ambient-sävyjen välillä.

Kokonaisuudessaan Three Worlds on miellyttävä kokonaisuus, joka tavoittaa hyvin post-minimalismin ihanteet. Mestariteos se ei ehkä ole, mutta on mielestäni erinomainen esimerkki Richterin tyylista ja post-minimalismista laajemminkin.

Kirjoittaja: SAKU MANTERE

Muut Viikon teos -sarjan osat löydät täältä.


fb_cta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggers like this: