Over (1977)
Vuonna 1975 Van der Graaf Generator palasi neljän vuoden tauon jälkeen yhteen ja julkaisi vakuuttavan Godbluff– albumin vain muutamia kuukausia sen jälkeen, kun bändin liiderin Peter Hammillin viides soololevy Nadir’s Big Chance oli ilmestynyt. Tämän jälkeen VdGG julkaisi pikaisessa tahdissa vielä kolme albumia, mestarillisen Still Lifen ja World Recordin molemmat vuonna 1976 ja sitä seuraavana vuonna bändin klassisen kauden päättävän The Quiet Zone/The Pleasure Domen. Varsin huikea tahti siis. Vuosina 1969-1977 yhteensä neljätoista albumia, kahdeksan VdGG:n riveissä ja kuusi soolona.
Nyt käsillä oleva Peter Hammill’n kuudes sooloalbumi Over (1977) äänitettiin kesällä 1976 heti World Record – sessioiden jälkeen. Näin nopea aikataulu selittynee sillä, että Over tarttuu sisällöllisesti Hammillia syvästi raastaneeseen ajankohtaiseen elämäntapahtumaan, pitkän parisuhteen päättymiseen. Levyn julkaisuajankohtaa kuitenkin lykättiin aina seuraavan vuoden huhtikuulle saakka todennäköisesti turhan päällekkäisyyden välttämiseksi.
Over on häpeilemättömän henkilökohtainen albumi, eräänlainen puhdistautumisriitti ja terapiatyö, jossa Hammill käy läpi päättyneen parisuhteen synnyttämiä emootioita. Albumi nimi ”Over” (alun perin muodossa ”Over My Shoulder”) viitannee myös tähän. Levyn temaattisen ytimen muodostaa luopuminen ja taaksejääneen elämän puntarointi. Biisit kuten ”Time Heals”, ”Alice (Letting Go), ”(On Tuesday She Used to do) Yoga” tai mestarillinen “This Side of the Looking Glass” vievät kuulijansa, paikoin jopa kiusallisen lähelle yksityistä elämänpiiriä.
“I never did the things that really mattered,
there seems to be some key I couldn’t find
to unlock myself;
I could have done it with her help,
but I was to busy scrabbling for each moment –
now I don’t know what I did with all the time.
Sometimes I’d play the wild rover
sometimes I’d just get smashed all day…
on Tuesday she used to do yoga,
on Tuesday she went away.”
Avausraitaa ”Crying Wolfia” lukuun ottamatta, levy on myös musiikillisesti herkkävireinen kokonaisuus. Over on balladikokoelma, jolta perinteisempi bändityöskentely (sovituksen ja orkestraation osalta) on väistynyt minimalistisemman ilmaisun tieltä. Esimerkkinä vaikkapa ”Alice (Letting Go)”, jossa ei laulun lisäksi ole kuin pintaan miksattu, miltei koko biisin ajan samaa riffiä toistava akustinen kitara. Harvoin on Hammill kuulostanut näin alastomalta.
Sama minimalistinen ote jatkuu sävellyksissä ”August” ja “This Side of The Looking Glass”. Edellisessä Hammill säestää itseään pianolla Graham Smithin intensiivisesti soivien viulujen tukemana. Jälkimmäisessä sen sijaan ei ole enää laulun lisäksi muuta kuin tyylipuhdas klassisen musiikin orkesteri, jonka romantisoivasta, mutta tekstin henkeen täydellisesti sopivasta sovituksesta, vastaa Michael Brand. Molemmat näistä kuuluvat albumin parhaimmistoon, jälkimmäisen kuljettaessa Hammillin ilmaisua sfääreihin, jonkalaista mieheltä ei ole aikaisemmin totuttu kuulemaan.
Albumin progeinta antia edustaa väkevä ”Time Heals”, jossa mukana hääräävät myös vanhat VdGG- kaverit Nic Potter (basso) ja Guy Evans (rummut). Melodisesti hienosti rakennettu tekele, josta perinteiset VdGG-diggaritkin varmasti nauttivat. Mielenkiintoisena yksityiskohtana c-osa, jossa selkeitä yhtymäkohtia debyytti-albumin avausraitaan ”Imperial Zeppeliniin”.
Peter Hammillin Over on kenties vaikuttavin parisuhteen päättymisestä tehty albumi, jonka olen kuullut. Over on intiimi ja aseistariisuva kokonaisuus, jossa melodinen herkkyys ja lyriikat kohtaavat saumattomasti toisensa. Ja mikä parasta: taas kerran Peter Hammill onnistuu yllättämään eli tekemään albumin, jonka kaltaista ei ole tehty aiemmin.
We all make our futures
but I have lost mine;
I’m hoping for a miracle
but finding no sign…
The stars in their constellations,
each one just sadly flickers and falls…
without you they mean nothing at all.
Yllätyksellinen on myös levyn päätösraita ”Lost and Found”, sillä siinä maestro onnistuu tyylistään poiketen vaikuttamaan hetken jopa optimiselta ja toivorikkaalta. Musiikillisesti sävellys ei kuulu levyn parhaimmistoon, mutta tuo mainiolla tavalla esiin, yleensä niin synkkämielisen taitelijan taipumuksen myös sarkasmiin ja huumoriin. Albumi päättyykin Stevie Wonderin tunnetuksi tekemään “High Heel Sneakers” värssyyn: ”Put on your red dress, baby, cause we’re going out tonight. Put on your high-heeled sneakers. Everything’s going to be alright?”. Eikä Stevie Wonderiin viittaminen liene tässä mikään sattuma, sillä myös edellisen sooloalbumin Nadir’s Big Chancen viimeinen biisi sisältää humoristisen viittauksen samaan kaveriin.
Arvosana: ****½
Kirjoittaja: JOHANNES OJANSUU
Peter Hammill -sarjan muut osat löydä täältä.
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti