Mike Johnsonin haastattelu
(Huom! Haastattelusta on olemassa myös laajempi, Mike Johnsonin kommentoima versio englanniksi. Lue se täältä.)
Minun on ollut vaikea löytää aikuisiällä todellisia uusia suosikkiyhtyeitä tai -musiikintekijöitä. Toki jatkuvasti julkaistaan hienoja levyjä, ja osa niiden tekijöistäkin on uusia. En kuitenkaan ole pitkään aikaan löytänyt minulle uusia artisteja, jotka olisivat iskeneet samalla lailla tietoisuuteeni kuin King Crimson, Yes, Rush, Miles Davis tai John Coltrane iskivät viidentoista ja kahdenkymmenen ikävuoden välillä. Thinking Plague –yhtye on tässä mielessä poikkeus, sillä löysin sen vasta vuonna 2017 ilmestyneen Hoping Against Hope -levyn myötä. Oikeastaan levyn ensitahdeista lähtien jokin yhtyeen musiikissa puhutteli minua, ja yhtye nousi pian samaan sarjaan nuoruuden suosikkien kanssa.
Thinking Plaguen rock-muusikot soittavat monimutkaista ja syvällistä modernia taidemusiikkia taitavasti ja viimeistellysti. Musiikki jatkaa Henry Cow’n kaltaisten, taidemusiikin modernismista vakavasti ammentavien yhtyeiden luomaa uraa, mutta tavalla, joka oli oikeastaan kokonaan jättänyt rock-musiikin taakseen. Vaativat harmoniat yhdistyvät kuulaan kauniisiin sovituksiin samaan tapaan kuin Alban Bergin ja Arnold Schönbergin teoksissa. Musiikki ei perustu riffeihin, eivätkä sitä aja eteenpäin laulu tai instrumentalistit, vaan säveltäjän kynä; se on monimutkaista, mutta ei progelle ja varsinkin progemetallille valitettavan usein luonteenomaisen osoittelevalla ja itsetarkoituksella tavalla. Pikemminkin musiikki hengittää modernin taidemusiikin tavoin.
Pienellä penkomisella minulle selvisi, että tätä nykyä Thinking Plague on denveriläisen kitaristisäveltäjä Mike Johnsonin yhtye. Yhtye esittää hänen säveltämäänsä ja sanoittamaansa musiikkia hieman samaan tapaan kuin virtuoottiset yhtyeet olivat Frank Zappan musiikin välikappaleita.
Huomasin, että Johnsonin persoona alkoi kiehtoa minua. 2000-luvun musiikkibisneksen taloudellisten realiteettien ei pitäisi mahdollistaa tällaisen musiikin julkaisemista varsinkaan USA:ssa, jossa taiteentekijöitä eivät tue verorahoilla mahdollistetut instituutiot. Kuka tämä Mike Johnson oli, ja mikä selitti sen, että Thinking Plague on onnistunut parin ensimmäisen omakustanteen jälkeen vuosien 1989 ja 2017 välillä tekemään viisi hiottua, upeaa ja ainutkertaista levyä, joita voi aidosti kutsua taideteoksiksi?
Sain vastauksia näihin kysymyksiin jutellessani pari tuntia Miken Johnsonin kanssa marraskuussa 2018. Tavoitin hänet kotoaan Coloradon vuorilta. Seitsemissäkymmenissä oleva, mutta ikäistään parikymmentä vuotta nuoremmalta vaikuttava, harmaantunut ja poninhäntäinen Mike osoittautui heti terävän sanavalmiiksi keskustelijaksi, jonka intohimo musiikkiin paistoi kaikesta läpi. Hän innostui keskustelemaan aivan yhtä lailla omasta musiikistaan kuin taidemusiikin säveltäjistä tai suosikkiyhtyeistään. Minulle esittäytyi yhteiskunnallisesti tiedostava, itseään jatkuvasti haastava täysiverinen muusikko.
Nostalgiaa ilman sentimentaalisuutta
Thinking Plaguen musiikki kuulostaa minulle hyvin modernilta ja eurooppalaiselta, enkä kuule siinä amerikkalaisia vaikutteita. Tämä ei yllätä Mikea. ”Olen kuunnellut valtavasti eurooppalaisia säveltäjiä, erityisesti Šostakovitšia, Britteniä ja varhaista Stravinskya. Kuuntelen valtavasti eurooppalaista taidemusiikkia. Itse asiassa Hoping Against Hope kappaleen leijuvissa soinnuissa voi kuulla suoran vaikutteen Einojuhani Rautavaaran Angels of Light teoksesta.”
Videopuhelun taustalla näkemäni Miken avara, kodikas puutalokoti näytti minulle kovin erilaiselta kuin hänen musiikkinsa mielenmaisema. Musiikki kuulostaa ultramodernilta ja ankaran arkkitehtoniselta, kun taas olohuonetta katsoessani minulle tuli melkein nostalginen olo. Lisäksi näin sisustuksesta selvästi , että koti on USAssa. Miten Mike suhtautuu amerikkalaisuuteen ja amerikkalaiseen unelmaan? Hän tuntuu hyväksyvän lapsuutensa kulttuuriperinnön, mutta suhtautuvan varauksellisesti amerikkalaiseen unelmaan ja patriotismiin. Esimerkiksi kun totean, että sekä Miken että minun suosikkeihin kuuluva 1900-luvun amerikkalaissäveltäjä William Schuman kuulostaa minusta kovasti ”läntiseltä”, suurten preerioiden musiikilta, mutta Mike näkee tämän amerikkalaisuuden erityisesti kulttuurivaikutteina, jazzin ja muiden kansanperinteiden läsnäolona. ”Olen ehdottomasti taipuvainen nostalgiaan, erityisesti kuunnellessani musiikkia”, Mike kertoo. ”Esimerkiksi esimerkiksi Aaron Coplandin Billy the Kid -teoksen kuulin kolmivuotiaana, ja se jätti lähtemättömän vaikutuksen. Kuullessani sen palaan menneeseen aikaan. En kuitenkaan koe nostalgiaa sentimentaalisena tunteena vaan sanoittamattomana yhteytenä muistoihin; en tunnista ’lämmintä ja pehmoista’ tunnetta sisälläni kuunnellessani musiikkia.”
Thinking Plague -nimi viittaa kärsimykseen, jota ajatteleva ihminen tuntee katsoessaan maailmaa voimatta lopettaa ajattelemista. Hoping Against Hope -levyn taustalla on kasvava epätoivo, joka vertautuu Miken nuoruusvuosiin 50- ja 60 –luvuilla. ”Ne olivat monessa mielessä paljon toiveikkaampia aikoja. Pelkäsimme lähinnä ydinsotaa Neuvostoliiton kanssa. Mutta se oli yksinkertaisempi ongelma kuin vaikkapa ilmastonmuutos. Muistan kun Nikita Hruštšov vieraili USA:ssa ja hän näytti televisiossa hassulta pieneltä maanviljelijältä. Silloin meille syötetyltä Neuvostoliiton ja USA:n hyvä/paha-asetelmalta katosi pohja. Nykyisten ongelmien edessä senaikaiset pelot vaikuttavat pieniltä. Voi vain toivoa, vaikkei toivoa oikeastaan ole.”
Ihmisääni musiikin keskellä
Jotain tämänkaltaista Hoping Against Hope –levy kieltämättä tarjoaa: toivottoman ihmisen kaunista valitusvirttä. Laulaja Elaine DiFalcon viattoman äänen ja monimutkaisen, atonaalisen ja polyrytmisen soitinkudoksen kontrasti kiinnittää huomion. Mike Johnson kertoo, että DiFalcon luontainen ääniala on kontra-altto, mutta Thinking Plaguen musiikissa Johnson haluaa kirjoittaa laulustemman korkeammalle. ”Ihmisäänellä on musiikissamme aivan erityinen rooli tasapainottamassa muun musiikin vaativuutta. Lauluääni ei ole musiikkimme sielu samalla tavalla kuin useimmissa muissa yhtyeissä. Siksi laulajamme eivät ’poseeraa’ eivätkä tuo musiikkiin identiteettiään, vaan laulu toimii yhtenä instrumenttina muiden joukossa. Tuo instrumentti kuitenkin tekee musiikista lähestyttävämpää.”
Mike Johnsonin tapaa kirjoittaa lauluäänelle voi tutkia kuuntelemalla italialaisen Yugen-yhtyeen Iridule-levyä, jolla soittaa Johnsonin ja DiFalcon lisäksi muitakin Thinking Plague –muusikoita. Johnson kertoo arvostavansa Yugen-kollegaansa Francisco Zagoa, ja luonnehtii häntä ”todella fiksuksi kaveriksi.”
Elaine Di Falco laulaa kontra-alttoäänialassa Yugenin Iridule-levyllä
Johnson vaikuttaa tyytyväiseltä kertoessani, että Thinking Plaguen kaksi uusinta levyä Hoping Against Hope (2017) ja Decline and Fall (2012) kuulostavat tyylillisesti eheältä parilta, pitkän musiikillisen kypsymisen seuraukselta. ”Näiden kahden levyn myötä koen päässeeni lähelle sitä sävellyksellistä ihannetta, jota olen koko elämäni tavoitellut. Olen rokkari, minulla ei ole yliopistotason musiikkiopinnoista huolimatta vankkaa musiikillista ammattikoulutusta. Näiden kahden levyn myötä olen vapautunut taustastani ja pystynyt toteuttamaan sävellyksiä tavalla, joka tekee kunniaa rakastamalleni taidemusiikille”, Johnson kertoo. ”Usein sävellysteni ideat lähtevät rytmisistä aiheista, olen tässä mielessä sydämeltäni rokkari. Kuulen musiikkia päässäni koko ajan. Lähden työstämään näitä aihioita Finale-sävellysohjelmassa tietokoneella. Työtapaani ei voi luonnehtia suunnitelmalliseksi, sillä siihen sisältyy paljon kokeilemista. Kahdella viimeisellä levyllä olen viimein löytänyt työtavan, jossa en ole inspiraation armoilla, vaan aivoni suodattavat mistä tahansa musiikillisesta aineksesta sen mitä haluan kuulla. En tarvitse tajuntaa räjäyttävää riffiä vaan työstän musiikillisia aiheita orgaanisesti. Olen sikäli peräänantamaton, etten halua päästää käsistäni mitään, mihin en ole itse täysin tyytyväinen. ”
”Aivoni suodattavat mistä tahansa musiikillisesta aineksesta sen mitä haluan kuulla.”
Fuusiosta modernismiin
Thinking Plaguen historia alkaa vuodesta 1982, jolloin Johnson perusti yhtyeen multi-instrumentalisti Bob Draken kanssa. Yhtyeen ensimmäiset neljä levyä, In This Life, In Extremis ja The Early Years –nimellä julkaistut kaksi ensimmäistä varhaisteosta (… A Thinking Plague ja Moonsongs) edustavat tyylillistä liittoa Johnsonin taidemusiikillisten pyrkimysten ja Bob Draken kokeilevamman otteen välillä.
In This Lifen ja Hoping Against Hopen vertailu osoittaa mielenkiintoisen musiikillisen kehityskaaren alkuvaiheen energisestä fuusiomusiikista kohti 2010-luvun levyjen kypsän harkitun modernistista sävelkieltä. ”Vuonna 1989 In This Life –levyä edelsi Bob Draken ja minun yritys muodostaa yhtye. Treenasimme kesällä hehkuvan kuumassa treenikämpässä pari viikkoa ja saimmekin soitettua joitakin keikkoja. Tämän jälkeen pari muusikkoa lähti ja lähdimme tekemään levyä uusien kanssa”, Johnson muistelee.
In This Life oli yhtyeelle eräänlainen läpimurto, ja se olikin eräässä mielessä yhtyeen uran muodikkain julkaisu. New Wave -tyylistä ammentava laulaja Susanne Lewis osallistui kappaleiden kirjoittamiseen ja levyn soundi muistuttaa paikoin jopa varhaisesta Talking Headsistä. Levyllä soi myös useita maailmanmusiikin vaikutteita avauskappale ”Lycanthropen”-kappaleen Balkan-vaikutteista ”Organism II” -kappaleen gamelaniin.
In This Life –levyn balkanilaishenkinen avauskappale ”Lycanthrope”
Koko levyn voi kuunnella https://cuneiformrecords.bandcamp.com/album/in-this-life.
Johnson kertoo In This Lifen olevan edelleen yhtyeen myydyin levy, osittain tosin siksi, että levyn alun perin kustantanut, Henry Cow -yhtyeen rumpalina myös tunnettu Chris Cutler ”teki loistavaa promootiotyötä ja piti levyn saatavuudesta huolta.”
Seuraava In Extremis –levy on Mike Johnsonin mukaan siirtymäkauden teos. ”Laulajamme Susanne Lewis muutti New Yorkiin, emmekä pystyneet löytämään mieleistämme korvaajaa. Tämän jälkeen Bob Drake muutti Los Angelesiin”, Johnson kertoo. Vuonna 1998 julkaistulla In Extremisillä on mukana materiaalia, jota kirjoitettiin In This Lifea varten, ja minun kirjoittamaani, myöhäisempää Thinking Plaguea muistuttavaa materiaalia. Bob Drake teki hyvää työtä miksatessaan materiaalin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.”
Omasta mielestäni In Extremis -levyn ilopillereitä ovat juuri nuo Miken mainitsemat kaksi edellislevyltä jäänyttä kappaletta: yhtyeen yhteistyön tuloksena syntynyt, atonaalisia sirkusmusiikkisävyjä esittelevä ”Les Etudes D’Organism” ja ”This Weird Wind”, joka ”tutkii, mihin Yes olisi voinut päätyä, jos olisi jatkanut Relayer-levyllä avattuja uria.”
In Extremis –levyn ankara kakkoskappale ”Behold the Man” pitää sisällään hurjaa kitaransoittoa Mike Johnsonilta
Koko levyn voi kuunnella osoitteessa: https://cuneiformrecords.bandcamp.com/album/in-extremis
Hulluuden kaksi merkitystä
Seuraava levy, vuonna 2003 julkaistu A History Of Madness oli Mike Johnsonin mukaan yhtenäisempi kokonaisuus kuin In Extremis. ”Levyn nimen takana on kaksoismerkitys. Bob Drake oli muuttanut Etelä-Ranskaan alueille, joilla 1300-luvulla tapahtuivat niin sanotut albigenssiristiretket”, Johnson kertoo. Albigenssien ristiretkien taustalla oli manikealaisuutena tunnetun uskonlahkon kulkeutuminen Ranskaan, ja sitä seurannut verilöyly, jossa kristinusko ”puhdistettiin” – miekan voimalla. Tässä yhteydessä syntyi paavin alaisuuteen uusi organisaatio: inkvisitio. ”Kirjoitin levyn materiaalin asuessani Bob Draken luona. Luin paljon kulttuuriantropologisia teoksia ja pohdin sankarimyytin roolia ihmiskunnan historiassa”, Johnson kertoo. ”Kaksoismerkityksen A History of Madness saa näiden ihmiskunnan synkkien hetkien rinnalla siitä, että painiskelin itse samoihin aikoihin masennuksen kanssa. Levy siis kertoo paitsi ihmiskunnan hulluuden historiasta, myös omasta ‘mielenterveyshistoriastani’”, Johnson valottaa. ”Varsinkin ”Blown Apart”-kappale kertoo mielen järkkymisestä. ”Consolamentum” puolestaan kertoo vahvimmin yhteydestäni silloiseen maantieteelliseen sijaintiini”, hän tiivistää.
A History of Madness –levyn rakenne on mielenkiintoinen. Pitempien kappaleiden väleihin on sijoitettu usealle pianolle kirjoitettu neliosainen ”Marching as to War” -sarja, joka koostuu minuutin mittaisista pastisseista. Johnsonin mukaan ”levyn rakenne synnyttää teemalevymäisen vaikutelman, mutta halusin jättää tämän rakenteen tulkinnanvaraiseksi.” Mike mainitsee ohimennen haaveilevansa levyn uudelleenmiksaamisesta joskus tulevaisuudessa.
Pahaenteinen ”Gúdamy Le Máyagot (An Phocainn Theard Deig)” A History of Madness –levyltä.
Koko levyn voi kuunnella osoitteessa: https://cuneiformrecords.bandcamp.com/album/a-history-of-madness
Irti maasta, irti kitarasta, irti improvisaatiosta
A History of Madnessin ”Least Aether” -kappale erottuu levyn muusta materiaalista, sillä se on soolosaksofoni-improvisaatio. Improvisaatiolle jää Thinking Plaguen musiikissa varsin vähän tilaa, minkä Mike Johnson myöntää auliisti. ”Kitaristina tykkään toki itse improvisoida, mutta suoraan sanottuna improvisaatio ei kiinnosta minua kuuntelijana pätkääkään. Koko jazzin muotokieli, jossa soitetaan teema ja sitten kaikki sooloilevat vuorotellen, on minusta aika tylsä. Ajatellaan vaikka Allan Holdsworthia, joka on käsittämättömän hieno soittaja. En kuitenkaan jaksa kuunnella hänen musiikkiaan, joka on sooloja toisensa perään. En kestä hiplaamista: en omassa musiikissani enkä kuuntelemassani musiikissa.”
Pyydän Mike Johnsonia tarkentamaan suhdettaan instrumenttiinsa. Taidemusiikin säveltäjät ovat miltei poikkeuksetta olleet instrumenttivirtuooseja. Bach oli aikansa suurin urkuri, Mozart ja Beethoven niittivät ensin mainetta pianisteina ja Vivaldi oli viuluvirtuoosi. Johnson on itse taitava kitaristi. Thinking Plaguen sovituksissa on valtavasti innovatiivista kitaransoittoa, mutta sen löytämiseen vaaditaan paneutumista. ”Tämä yhtye ei ole missään nimessä alusta minun kitaransoitolleni, vaan päinvastoin.”
Johnson mainitsee ehkä suurimmaksi kitaraesikuvakseen Yes-yhtyeen Steve Howen ja pyytää minua kitaristina arvioimaan, kuulenko hänen soitossaan Howen vaikutusta. Vastaan, että kuulen Howen tyyliä ainoastaan Yesille omistetussa ”This Weird Wind” -kappaleessa. Muuten kuulen Johnsonin kitaransoitossa ennen kaikkea King Crimsonin Robert Frippin vaikutusta. ”No joo, ymmärrän kyllä. Tavallaan Robert Fripp kasvatti minut, se mahtava fuzz-soundi, joka oli myös Fred Frithillä”, Johnson innostuu. Hän nappaa olohuoneensa nurkasta sähkökitaran ja esittelee kitaralla kirjoitettuja Thinking Plague –sävelaiheita. Kuunnellessani Miken soittoa tunnen omien sormieni kulkevan Robert Frippiltä oppimiani polkuja. ”Jälkikäteen ajateltuna paras progebändi oli kuitenkin selvästi Gentle Giant. Ja Henry Cow oli hienostunein”, Johnson pohtii. ”Toisaalta olen kitaristina treenannut kaikki perusjutut”, Mike demonstroi pari blues-lickiä, ”soitan myös osaksi huvikseni ja osaksi lisätienestin toivossa The Beatles-tribuuttiyhtyeessä!”
Mike Johnson on mukana perustamassa Beatles-tribuuttiyhtyettä, jonka orkesterisovituksista hän myös vastaa
Kehittyviä teemoja liimailun sijaan
Johnsonin tarina vaikuttaa minusta kartesiolaiselta hengen pyristelyltä irti ruumiin kahleista: kitaristi pyrkii nousemaan säveltäjäksi, kehittelemään melodioita aivojensa, ei sormiensa ehdoilla. Kysyn huvikseni, kuinka kauan Mikella menee yhden kappaleen säveltämiseen. Otan esimerkiksi Decline and Fallin avauskappaleen ”Malthusian Dances”, jonka ensimmäisen osan 19/8-rytmin selvittämiseen minulla itselläni meni tunnin verran. Miken mukaan itse rytminen idea syntyi muutamassa minuutissa, ja juuri tuollaiset rytmiset kuviot tulevat häneltä luonnostaan, mutta teemojen kehittelyyn menee paljon enemmän työaikaa. ”Usein sävellys lähtee rytmisestä kuviosta, jonka päälle mietin bassokulkua. Sitten lähden miettimään harmonioita ja muuta. Minulla oli muusikonurallani vaihe, jolloin halusin päteä monimutkaisilla rytmeillä ja muilla. Myöhemmällä iällä olen halunnut lähestyä rytmiä ja koko sävellystä enemmän taidemusiikin säveltäjien tapaan. Stravinsky muuttaa tahtilajia orgaanisesti kehittyvän sävellyksen ehdoilla. Tästä näkökulmasta djent ja kaikki tämä matikkametalli jota kuulee koko ajan on tyhjää elvistelyä autotallissa vailla musiikillista sisältöä. Djentiltä puuttuu sydän”, Johnson lataa.
”Djentiltä puuttuu sydän.”
A History of Madnessiä seurannutta Decline and Fall -levyä (2012) saatiin odottaa lähes kymmenen vuotta. Odotus palkittiin, sillä levy on monessa mielessä mestariteos. Elaine DiFalcon mukaantulo on kuin kirsikka kakun päällä, mutta ennen kaikkea Mike Johnson oli selvästi ottanut ratkaisevan askeleen säveltäjänä. Musiikki on samanaikaisesti valtavan monimutkaista ja rauhallisesti hengittävää, vaativaa ja samalla lähestyttävää. Mike Johnson kertoo: ”Rock-musiikin sykkivä rytmiikka on minulle kuin maaperä, jolla seison. Haluan kuitenkin nousta lentoon, irrota maasta antamalla aivojeni suodattaa teemojen mahdollisuuksia.”
”Rock-musiikin sykkivä rytmiikka on minulle kuin maaperä, jolla seison. Haluan kuitenkin nousta lentoon, irrota maasta antamalla aivojeni suodattaa teemojen mahdollisuuksia.”
”Decline and Fallia kirjoittaessani pääsin viimein irti kitarasta. Aiemmin kirjoitin enemmän ajatuksia sormieni ehdoilla: esimerkiksi A History of Madness –levyn ”A Rapture of the Deep” –kappale on selvästi kitaristin kirjoittama. Decline-levyn materiaalin kanssa en enää joutunut odottamaan inspiraation iskemistä kitara kädessä, vaan pääsin työskentelyssäni vaiheeseen, jossa työstän musiikkia pääosin Finale-ohjelmassa. Koska musiikillinen koulutukseni on puutteellinen, en osaa seurata sääntöjä, vaan seuraan korvaani, mistä pidän ja mistä en. Kokeilen kaikenlaista, yhdistelen teemoja ja kehitän niitä erilaisten vaikutteiden avulla. Pidän myös kovasti taidemusiikin sävelteoksissa käytetystä ’paluun’ ajatuksesta, jossa aiemmat teemat esitellään uudelleen”, Johnson kertoo.
Poliittisesti latautunut ”Sleeper Cell Anthem” –kappale Decline and Fall –levyltä. (YouTubessa vain katkelma.)
Koko levyn voi kuunnella osoitteessa: https://cuneiformrecords.bandcamp.com/album/decline-and-fall-2
Uusin Hoping Against Hope –levy (2017) julkaistiin Thinking Plaguelle verrattain nopeasti, vain viisi vuotta edellisen levyn jälkeen. Tällä levyllä Johnsonin tavoittelema orgaaninen, teemojen kehittelyyn perustuva työtapa saavuttaa lakipisteensä. Rock-musiikista on jäljellä korkeintaan häivähdys. Ihmettelen, miten Mike saa aikaiseksi polyfonisia kudelmia ja toisiinsa niin hienosti sointuvia instrumentaatioita vaikka samalla valittaa musiikillisen koulutuksensa puutteellisuutta. ”En osaa esimerkiksi seurata kontrapunktin sääntöjä kun en tunne niitä kunnolla”, Mike vakuuttaa. ”Uudella levyllä rakennan moniäänisen kudoksen aloittamalla bassokulusta, kehittämällä sen yhteyteen melodialinjan, mietin miten soinnut voisivat edetä. Puran soinnut sitten instrumenttien väliseksi kontrapunktiksi, itsenäisiksi ääniksi”, Johnson valottaa.
Johnsonille keskeinen osa rock-musiikista irtoamista on teemojen kehittely. ”Haluan että kaikki musiikin osat sopivat yhteen. Ennen kaikkea haluan välttää kaikenlaista ’liimailua’, riffien liittämistä toisiinsa niin kuin rock-musiikissa tehdään. Tällä levyllä hahmotin kahden kitaran ja sopraanosaksofonin trion harmonisena ytimenä, jonka itsenäiset äänet tuottavat musiikin harmonisen liikkeen. Selvimmin tämän trion voi erottaa ”Hoping Against Hope” ja ”A Dirge for the Unwitting” -kappaleilla”, Johnson kertoo.
Hoping Against Hope –levyn avausraita “Echoes of Their Cries”.
Koko levyn voi kuunnella osoitteessa https://cuneiformrecords.bandcamp.com/album/hoping-against-hope
Thinking Plaguen tulevaisuus
Mike Johnsonin elämä on selvästi täynnä musiikkia. Hän kirjoittaa Thinking Plaguelle uutta materiaalia, soittaa ja sovittaa Beatles-tribuuttiorkesterille. Hän soittaa folkia ja avant garde –perinteitä fuusioivassa Hamster Theatre -yhtyeessä ja kaupallisempaa materiaalia esittävässä Revelator-nimisessä yhtyeessä. Mike mainitsee juuri lähettäneensä italialaiselle nuottikustantajalle julkaistavaksi In Extremis-levyn avauskappaleesta ”Dead Silence” julkaistavaksi instrumentaalisovituksen jousilla ja puhallinsoittimilla laajennetulle rock-yhtyeelle.
Mike Johnsonin kevyempää ilmaisua Hamster Theatre –yhtyeessä.
Tästä huolimatta Johnson on tehnyt lähes koko muusikon uransa varsinaisen päivätyön ohella. Päivätyönsä sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen edelleen intohimoisesti suhtautuva Mike teki sosiaalitoimen ja sosiaalikasvatuksen palveluksessa. Hän työskenteli muun muassa kodittomien parissa toimivan ohjelman johtajana ja opinnonohjaajana vähäosaisille opiskelijoille. Nykyään hän nauttii vaimoineen valtioneläkettä ja pystyy omistamaan aikansa musiikille. Jokaisen Thinking Plague -levyn aikaansaaminen on kuitenkin selvästi Herkuleen voimainponnistus sekä taloudellisesti että organisatorisesti. ”Olen perfektionisti sekä levyjen että live-soiton suhteen”, Johnson tiivistää. ”Teen töitä taitavien muusikoiden kanssa, mutta heillä on erilaiset päivätyönsä hoidettavana”. Elaine DiFalco on juuri saanut valmiiksi jatkotutkinnon musiikkitieteessä. Saksofonisti Mark Harris on saksofoninsoiton professori, jonka opetustyö vie aikaa. Rumpali Robin Chestnut on tohtorintutkinnon suorittanut matemaatikko (mikä ei suoraan sanottuna ole mikään yllätys!). ”Levyn teko on melkoinen organisoimishaaste, vaikka suoritukset voidaan äänittää yksitellen”, Johnson toteaa. ”Perfektionistina olen myös joutunut kasvamaan taitavaksi leikkaajaksi ja oppimaan Pro Tools -ohjelman käytön”.
Zappan hengenheimolainen
Johnson haikaileekin: ”Jos varani riittäisivät, saattaisin tilata osuudet suoraan Los Angelesin studiomuusikoilta, jotka soittavat ihan mitä vaan kun tarpeeksi maksaa.” Hän myös kertoo harkinneensa ”MIDI-säveltäjäksi” ryhtymistä. Esitän ajatuksen, että hänen ja Frank Zappan taiteilijaprofiileissa on kiinnostavia yhtäläisyyksiä, sillä molemmat pyrkivät nousemaan rock-taustasta taidemusiikin säveltäjiksi. ”Näin Zappan yhtyeen seitsemisen kertaa livenä, jolloin hän oli parhaimmillaan”, Mike kertoo.
Olemme kuitenkin Miken kanssa samaa mieltä, että Zappan Synclavierilla tehdyt levytykset eivät edusta hänen parasta antiaan, ja samankaltaisesta syystä Mike kertoo jättäneensä suunnitelmat tietokonemusiikin tekemisestä. ”Tietokone on kyllä loistava työkalu sävellysprosessissa. Hauska esimerkki on Hoping Against Hope -levyn päätöskappale ”A Dirge for the Unwitting”. Finale-nuotinnusohjelmassa tapahtui virhe, ja kaksi teemaa aivan eri osista kappaletta liimautuivat vahingossa päällekkäin. Tämä kuulosti kuitenkin tosi siistiltä, ja lähdin kehittämään ajatusta.
NEARFest-festivaali julkaisi Thinking Plaguen vuoden 2000 konsertissa äänitetyn live-levyn Upon Both Your Houses (2004). Mike Johnson ei sulje täysin pois ajatusta uuden live-levyn julkaisemisesta, mutta on skeptinen. ”Sinänsä live-äänitysten julkaisumahdollisuuksia tulee, mutta tämä edellyttää hyvin harjoitellutta yhtyettä, mikä on aiemmin mainitsemistani syistä käytännössä miltei mahdotonta. Musiikkimme vaatii muusikoilta ’sulkijalihaksen tiukalla pitämistä’, sillä milloin tahansa voi astua johonkin miinaan”, Mike vitsailee.
Mike Johnson on harvoin tyytyväinen live-äänityksiin. Austinissa 2016 äänitetty ”Sleeper Cell Anthem” on poikkeus.
Niin kunnianhimoiselta ja musiikista hullaantuneelta Mike vaikuttaa, että ihmettelisin, jos Hoping Against Hope jäisi Thinking Plaguen viimeiseksi sanaksi. Joka tapauksessa yhtyeen julkaistuissa levytyksissä riittää ihmeteltävää. Tämä yhtye on todellinen löytö.
Kirjoittaja: SAKU MANTERE
Lue myös:
- Decline And Fall (2012) -levyn arvostelu
- Erittäin kattava Mike Johnsonin haastattelu New Music USA -sivustolla.
- Kaksituntinen, musiikintäyteinen Elaine DiFalcon ja Mike Johnsonin podcast-haastattelu, jossa mukana paljon progemusiikkinäytteitä
Pienemmät Purot 