Viikon Teos 40: Arnold Schoenberg: Piano Concerto, Op. 42 (1965)

Viikon Teos 40. Arnold Schönberg: Konsertto pianolle ja orkesterille (Glenn Gould, solisti; CBC Sinfoniaorkesteri johtajanaan Robert Craft)

Jatketaan musiikin modernismin ihmettelemistä. Valitsin Viimeiset neljä Viikon Teosta: Kevätuhri, ELP:n esikoislevy, Milesin Nefertiti ja Andrew Hillin Point of Departure maistiaisiksi ”modernismin ensimmäisestä haarasta”, jonka avasi Stravinsky varhaiskaudellaan. Toinen haara on sarjallinen tai atonaalinen musiikki, jota monet pitävät modernistisen musiikin päävirtauksena.

Wien on taiteiden ja kulttuurin alalla ehkä se kaikkein kovin skene; Canterburyt ja Göteborgit jäävät kaikkine hyveineen haastajiksi. Tämän kaupungin kaduilla Sigmund Freud hortoili nuorena lääketieteen opiskelijana, Karl Popper julisti psykoanalyysit höpönlöpöksi. Ludwig Wittgenstein haaveili lentäjän urasta ja Wienin piiri julisti tieteellistä vallankumousta. Musiikin alalla tunnetaan kaksi Wienin koulua, joista ensimmäiseen kuuluivat sinfonisen musiikin tärkeimmät innovaattorit: Mozart, Haydn ja Beethoven.

Toinen Wienin koulu ei ehkä saavuttanut samaa suuren yleisön suosiota, mutta oli panokseltaan aivan yhtä vallankumouksellinen kuin ensimmäinenkin. Sen perustaja oli Arnold Schönberg, jonka työtä jatkoivat ja kehittivät eritoten hänen oppilaansa Alban Berg ja Anton Webern. He loivat sävellystekniikan, jota on kutsuttu ”sarjalliseksi” tai ”atonaaliseksi”. Yleensä atonaalinen musiikki on laajempi ja joustavampi termi, sillä sarjallinen tekniikka on asettaa säveltäjälle vaativampia rajoituksia, joita Wienin koulun säveltäjät eivät itsekään aina noudattaneet. Toisaalta ainakin Schönberg itse inhosi termiä ”atonaalinen”.

Toisen Wienin koulun sävellystapa pyrki vapauttamaan luovan säveltäjän perinteisen harmoniakäsityksen rajoituksista. Tässä mielessä se jatkaa Beethovenin aloittamaa perinnettä, jossa suuren taiteilijan itseilmaisu menee kaikkien musiikin sääntöjen edelle: Beethoven vain ei ehtinyt rikkoa ihan kaikkia sääntöjä. 12-säveltekniikan tarkoituksena on vapauttaa oktaavin sisällä olevan kromaattisen asteikon kaikki sävelet mitään sävelsuhdetta suosimatta. Tonaalisen musiikin säännöt perustuvat tiettyihin valmiisiin sävelsuhteisiin, jota kuulijan korva on tottunut odottamaan; eritoten johtosävelen ja toonikan väliseen liikkeeseen. Stravinsky ja impressionistit (modernismin kolmas haara jonka käsittelemme viimeisenä) rikkoivat sointujen väliseen liikkeeseen liittyviä tonaalisia sääntöjä, mutta Wienin koulut irrottivat melodian soinnuista kokonaan. Säveltäjälle jäi näin paljon laajempi melodinen paletti kuin tonaalisen musiikin alalla. Tämä siitä huolimatta, että sarjallinen sävellystapa asettaa omat rajoituksensa.

Schönberg ponnisti Stravinskyn tapaan romantiikan perinteestä. Stravinskyn tausta oli venäläisessä kansallisromantiikassa, kun taas Schönbergin tausta oli suuressa, saksalaisessa romantiikan valtavirrassa; Gustav Mahler oli Schönbergin suojelija, jota alkukahnauksien jälkeen Schönberg päätyi kutsumaan ”pyhimykseksi” kaiken tältä saamansa tuen vuoksi. Schönberg oli Stravinskyn tapaan upea orkesterin käyttäjä, mikä käykin järkeen, sillä myöhäinen romantiikka kehitti sen orkesterisoundin, johon olemme tottuneet kuulemaan vaikkapa Hollowoodin elokuvasäveltäjien soundissa aina nykyisiin HowardShoreihin, JohnWilliamseihin ja HansZimmereihin asti.

Pianokonsertto on ehdoton suosikkini Schönbergin teoksissa. Se on selvästi atonaalinen teos, mutta Schönbergin kiehtova orkestraatio antaa sille valtavan rikkaan ja lyyrisen asun. Piano ja orkesteri keskustelevat mystisessä, kiehtovassa musiikillisessa puutarhassa. 20-minuuttinen konsertto koostuu neljästä osasta, jotka soitetaan ilman taukoja. Ensimmäinen, lyyrinen osa avaa pelin. Toinen osa on kipakka scherzo. Kolmas osa on pohdiskeleva adagio. Neljäs osa on ilmaisuvoimainen finaali.

Progressiivista musiikkia on minusta mahdotonta ymmärtää ilman atonaalista musiikkia. Se on edelleen ”viimeinen suuri kehitysaskel” länsimaisen musiikin historiasta, eikä Schönbergin vallankumousta ole ohitettu. Hän ehkä vei taidemusiikin sen luonnollisille rajoille, josta ei ole eteenpäin menemistä, tiedä häntä. Olen kuitenkin iloinen, että voin olla ensimmäinen Schönbergin esiin nostanut tällä sivustolla.

Kirjoittaja: SAKU MANTERE

Muut Viikon teos -sarjan osat löydät täältä.


fb_cta

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggers like this: