Levyarvio: Jethro Tull – A Passion Play (1973)

A Passion Play on Jethro Tullin kuudes studioalbumi. 

Jethro Tullin edellinen levy Thick As A Brick (1972) oli konseptialbumi ja sisälsi vain kaksi albuminpuoliskon mittaista pitkää kappaletta. Levy oli valtava menestys ja Ian Anderson päätti jatkaa hyväksi havaitulla tyylillä. A Passion Playstakin tehtiin konseptialbumi ja mukana oli jälleen vain kaksi (tai tavallaan kolme) pitkää teosta.

passionplay_coverA Passion Playn konsepti on hähmäisempi kuin edeltäjällään. Ilmeisesti kyse on jonkinmoisesta kuoleman jälkeisestä seikkailusta jonka protagonisti Ronnie Pilgrim kokee. Mitä kaikkea tähän seikkailuun liittyy on jäänyt minulle epäselväksi. Mutta viis siitä, entäpäs musiikki?

Tyylillisesti A Passion Play on melko samankaltainen suuntaan jos toiseen sinkoileva kompleksinen (musiikki on luultavati jopa hieman edeltäjäänsä monimutkaisempaa) kokonaisuus kuin Thick As A Brick oli.

tull1973Bändin kokoonpano oli edelleen sama ja yhtye soittaa kautta levyn taitavasti ja hienolla intensiteetillä.  Ian Andersonin sävellyksistä tuntuu kuitenkin puuttuvan tällä kertaa se kuuluisa punainen lanka. Levy sisältää todella hienoja yksittäisiä hetkiä, mutta kokonaisuus ei oikein vakuuta. Musiikki tuntuu toisaalta poukkoilevan sinne tänne ilman kovinkaan kummoista logiikkaa ja toisaalta jumittavan välillä liian kauankin samoja teemoja. Pääosin yhtyeen vauhdikas yhteissoitto on kuitenkin viihdyttävää kuunneltavaa. Mutta siinä missä Thick As A Brick tuntui raikkaalta ja hauskalta A Passion Play tuntuu liian usein hieman väkinäiseltä. A Passion Playn tunnelma on myös huomattavasti totisempi ja vakavampi. Paitsi tietenkin kahden levyn puoliskon väliin sijoitetussa lasten musiikkiteatteria muistuttavassa väliosassa ”The Story of the Hare Who Lost His Spectacles”. 

Tämä äärimmäisen epähauska huumoripläjäys kertoo kirjaimellisesti tarinan jäniksestä joka hukkasi silmälasinsa. Tuskastuttava puhutun äänen ja ”hassun” lastenmusiikin varassa toimiva osio kestää nelisen minuuttia mutta tuntuu paljon paljon todellista kestoaan pidemmältä… ”The Story of the Hare…” rikkoo ikävästi levyn tunnelman eikä b-puoli enää onnistu voittamaan minua puolelleen vaikkka musiikki suurin piirtein yhtä laadukasta lieneekin kuin a-puolella.

Instrumentaation osalta uutta A Passion Playlla on se että Ian Anderson soittaa levyllä melko paljon saksofonia. Erityisen vakuuttavaa Andersonin työskentely instrumentin parissa ei ole vaikkei se toki levyä vahingoitakaan.

A Passion Play sai ilmestyessään jäätävän vastaanoton kriitikoilta, mutta myi kuitenkin suht hyvin edeltäjänsä nosteessa. Edes Ian Anderson ei tainnut olla levyyn kovin tyytyväinen. A Passion Play on vuosikymmenien mittaan kuitenkin saanut osakseen enemmän arvostusta ja vaikkei se edeltäjänsä korkeuksiin ylläkään kyseessä on kuitenkin viihdyttävä, vaikkakin epätäydellinen kokonaisuus kunnianhimoista musiikkia.

Arvosana: ****

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet:

A-puoli

1. ”A Passion Play, Part 1” 23:09

B-puoli

2 ”A Passion Play, Part 2” 21:58

Kokonaiskesto: 45:05

Bändi:

Ian Anderson: laulu, huilu, akustinen kitara, sopraanosaksofoni
Martin Barre: sähkökitara
John Evan: taustalaulu, piano, urut, syntetisaattori
Jeffrey Hammond: basso, puhe (”The Story of the Hare Who Lost His Spectacles”)
Barriemore Barlow: rummut, perkussio, patarummut, kellopeli, marimba

Tuottaja: Ian Anderson

Levy-yhtiö: Chrysalis


 

Mainokset

One thought on “Levyarvio: Jethro Tull – A Passion Play (1973)

Add yours

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggers like this: