Vuosi vuodelta: Parhaat levyt 1972

Vuosi 1972 oli progressiiviselle rockille edelleen vahvaa kasvun aikaa. Niin taiteellsesti, kaupallisesti kuin maantieteellisesti. Progebändien kunnianhimo kasvoi. Musiikki muuttui yhä hienostuneemmaksi, monimutkaisemmaksi ja biisien mitat kasvoivat useissa tapauksissa kokonaisten levypuoliskojen mittaisiksi. Ja silti näiden yhtyeiden suosio vain jatkoi kasvamistaan. Useat 60-luvun lopulla aloittaneet proge-bändit saavuttivat jonkinmoisen taiteellisen huippuhetkensä juuri vuonna 1972. Ainakin Yes, Genesis, Jethro Tull ja Gentle Giant on helppo laskea tähän joukkoon.

Proge levisi myös aiempaa voimakkaammin myös Englannin ulkopuolella. Etenkin Italiasta nousi valtava määrä mainioita genren yhtyeitä. Vaikka Britti-bändit yhä dominoivat top kymppiäni on 25 parhaan joukossa (katso sijat 11-25 täältä) silti peräti kuusi italialaista yhtyettä. Ilahduttavasti 25 parhaan joukossa on myös kaksi kotimaista nimeä Pekka Pohjola ja Haikara.

Parhaat levyt vuonna 1972:

  1. Yes: Close to the Edge (UK) *****
  2. Genesis: Foxtrot (UK) *****
  3. Jethro Tull: Thick as a Brick (UK) *****
  4. Gentle Giant: Octopus (UK) *****
  5. Soft Machine: Fifth (UK) *****
  6. Emerson, Lake & Palmer: Trilogy (UK) *****
  7. Il Balletto di Bronzo: Ys (IT) ****½
  8. Can: Ege Bamyasi (DE) ****½
  9. Caravan: Waterloo Lily (UK) ****½
  10. Premiata Forneria Marconi: Per un amico (IT) ****½

1. Yes: Close To The Edge (1972)

close_to_the_edge_kansiClose To The Edge on Yesin viides studioalbumi. Close To The Edgella jatkaa edellisellä levyllä Fragilella (1971) kasaan saatu Yesin ns. “Klassinen kokoonpano” Jon Anderson (vokaalit), Chris Squire (basso), Bill Bruford (rummut), Steve Howe (kitara) ja Rick Wakeman (koskettimet).

Fragile oli suuri hyppäys verrattuna edeltäjäänsä The Yes Albumiin verrattuna, mutta Close To The Edge edustaa musiikillisesti vielä valtaisampaa harppausta. Close To The Edge sisältää vain kolme pitkää kappaletta. Vinyylin A-puoliskon täyttää 19 minuuttinen nimieepos ja B-puolella on kaksi noin kymmenen minuuttista kappaletta. Jon Anderson on verrannut pitkien kappaleiden tekemistä vuorien valloittamiseen ja “Close To The Edgellä” Yes todellakin valloitti vuorista suurimman…

Lue koko arvostelu täältä >

*****

2. Genesis: Foxtrot (1972)

foxtrotGenesiksen neljäs studioalbumi Foxtrot jatkaa tyylillisesti pitkälti siitä mihin edellinen albumi Nursery Cryme bändin oli vienyt.

Foxtrot hioo edelleen bändin hyvin omalaatuista näkemystä sinfonisesta progesta jossa pastoraalisen kauniit hetket yhdistyvät taitavaan yhteissoittoon ja hieman kummallisiin usein humoristisiin yksityiskohtiin. Levy sisältää myös eeppisen ”Supper’s Ready” suiten joka on yksi Genesiksen rakastetuimmista kappaleista ainakin progressiivisen rockin ystävien osalta…

Lue koko arvostelu täältä >

*****

3. Jethro Tull: Thick As A Brick

thick_as_a_brick_kansi.jpgMaaliskuussa 1972 julkaistu Thick As Brick on Ian Andersonin johtaman Jethro Tullin viides studioalbumi.

Ian Andersonia ärsytti bändin edellisen albumin ”leimaaminen” konseptialbumiksi musiikkilehdistössä koska hänestä se oli vain kokoelma erillisiä kappaleita (itseasiassa minusta Aqualung ON puolittainen konseptialbumi, mutta siitä voi lukea enemmän täältä). Tästä tulistuneena tai ainakin inspiroituneena Ian Anderson päätti antaa musiikkikriitikoille todellisen konseptialbumin. Myöhemmin Ian Anderson on myös pyrkinyt väittämään että TAAB on parodiaa proge-bändien konseptialbumeista, mutta tuota on hieman vaikea uskoa ensinnäkin siksi että vastaavanlaisia massiivisia konseptialbumeita ei juurikaan oltu tehty ennen Thick As A Brickia siinä määrin että parodisointi olisi ollut kovin järkevää…

Lue koko arvostelu täältä >

*****

4. Gentle Giant: Octopus

octopus_kansi.jpgOctopus on Gentle Giantin neljäs studiolevy ja viimeinen jonka yhtye teki perustajajäsen Phil Shulmanin kera.

Octopus on Gentle Giantin tasapainoisin ja onnistunein albumi. Tällä albumilla tuntuu että yhtyeen monimutkaiset rakennuspalaset lopultakin loksahtelivat paikalleen saumattomasti. Merkittävä osa kunniasta kuulunee bändin uudelle rumpalille John Weathersille jonka soitto tuntuu olevan se liima?? joka lopullisen fuusion sai aikaan. John Weathersin on rokkaava rumpali ja hän soittaa monimutkaiset kappaleet tavallaan niin suorasti kuin mahdollista, mikä ehkä hieman paradoksaalisesti oli juuri oikea ratkaisu. Weathersin kera Gentle Giant kuulostaa sofistikoituneelta kuten aiemminkin, mutta soinnissa on myös uutta lihaksikkuutta ja bändi kuulostaa vakuuttavalta vihdoinkin myös levyn rokkaavimmissa kappaleissa josta hyvänä esimerkkinä Octopusin ”A Cry For Everyone”.

Vaikka Weathers toi mukanaan rokkaavampaa otetta ei yhtye silti sävellyksissään Octopusilla tinginyt monimutkaisuudesta lainkaan. Ehkä jopa päin vastoin. Esimerkiksi nimensä mukaisesti mutkikas, Kerry Minnearin säveltämä, ”Knots” on luultavasti bändin kompleksisin kappale ja ylipäätänsä yksi progressiivisen rockin haastavimmista neliminuuttisista. Kyseinen moderni-madrigaali tarjoaisi luultavati aikamoisen määrän pureskeltavaa musiikinteoriaa tuntevalle joka haluaisi purkaa kappaleen osiin teoreetteisella tasolla. Itselläni siihen ei osaaminen riitä mitenkään, mutta Octopus levystä kertookin paljon se että kaikesta sen kompleksisuudesta huolimatta tunnelma pysyy kautta linjan joteniin lämpimänä, nhimillisenä ja helposti lähestyttävänä. Samaa ei voi sanoa kaikista tulevista bändin levyistä.

”Knotsin” ohella levyn yksi levyn kokokohdista on albumin aloittava lempeällä polyfonisella laululla käynnistyvä ”The Advent Of Panurge” joka muuttuu pian koukuttavan svengaavaksi hieman mystiseksi kappaleeksi. Tuo kappale on hyvä esimerkki siitä miten Weathers rakentaa tanakan grooven biisin pohjalle jonka päälle muu kappale voi rakennella vaikka kuinka monimutkaisia kuvioita ilman että mutkikas rakennelma luhistuu.

”Panurgen” jälkeen Octopus jatkaa vahvasti keskiaikaisissa tunnelmissa kulkevalla ”Racounter Troubadorilla” joka on erittäin monimutkaisesti sovitettu kappale. Gentle Giantin jäsenet soittavat levyllä yhdessä varmaan lähes kolmeakymmentä eri instumenttia ja suurinta osaa noista taidetaan kuulla pelkästään tässä yhdessä kappaleessa. Silti ”Troubador” kuulostaa vaivattomalta ja kaikkea muuta kuin väkinäiseltä. Suorastaan hämmästyttävä kappale!

Octopusilla ei ole yhtään hutia ja jokainen biisi ansaitsisi oman esittelynsä, mutta tyydyn tällä erää huomioimaan enää pari kappaletta.

Näistä ensimmäinen on yksi Gentle Giantin simppeleimmistä kappaleista eli “Think Of Me With” Kindness”. Kyseessä on erittäin kaunis kappale jonka herkän alun Kerry Minnear laulaa upeasti. Loppua kohden biisi muuttuu suureelisemmaksi hymniksi hienolla tavalla. Tämän kappaleen kohdalla tosin olisi ollut eduksi hieman kepeämpi rumpalointi.

Viimeisen maininnan saa ”Dog’s Life” joka osoittaa GG:llä olevan myös huumorintajua. ”Dog’s Life” on hauska (ja ehkä hieman ilkeä?) kappale roudareista jossa kyseiset veijarit rinnastetaan pilke silmäkulmassa koiriin ja saavat muutenkin osakseen melkoista kettuilua. Mm. sellon ja viulun ja krumhornmaisen pörinän (joka on ehkä renesanssin aikainen regal-urku) vinkeästi säestämä kappale sisältää mm. seuraavat rivit:

He doesn’t care for his hair or his teeth

And if the truth were known he’s a bit of a thief

Innocently lies, and it’s showing

Who’d imagine he’s man’s best friend

Knowing he’s your friend in the end

Mitä lie yhtyeen roudarit olleet mieltä työnantajiensa palautteesta?

Aiemmilla Gentle Giantin levyillä kansitaide oli ollut suht kökköä osastoa, mutta tällä kertaa yhtye sai kantensa suunnittelijaksi progressiivisen rockin hovitaitelijan eli Roger Deanin. Deanin dramaattinen mustekala-maalaus onkin komeinta mitä bändin kansissa tultiin koskaan näkemään. Hämmentävästi USA:ssa käytettiin kuitenkin eri kantta.

Octopus on Gentle Giantin tuotannon lakipiste. Yhtye ei koskaan aiemmin eikä koskaan enää tämän jälkeen kuulostanut yhtä helposti lähestyttävältä ja lämpimältä ilman että bändin olisi tarvinnut tehdä minkäänlaisia kompromisseja monimutkaiseen ja äärimmäisen originelliin tyylinsä. Octopus on mestariteos jonka vaikutus on resonoinut vuosikymmenien mittaan paljon laajemmalle kuin pelkät myyntiluvut olisivat antaneet odottaa.

Parhaat biisit: “The Advent Of Panurge”, ”Racounter, Troubador, “Knots” ”Think Of Me With Kindness” ja “River”

*****

5. Soft Machine: Fifth

fifth_kansi.jpgSoft Machinen viides studioalbum on suht luontevaa jatkaa edeltäjänsä Fourthin (1971) jazzahtavalla linjalle. Fifth tosin on hieman edeltäjäänsä rankemman ja väkivaltaisemman kuuloinen levy ja siinä missä Fourth lähestyi hyvin pitkälti jo ”oikeaa” jazzia niin Fifth kääntyy aavistuksen verran enemmän kaikessa aggressiivisuudessaan jazz-rockin suuntaan.

Levy on täynnä upeita hetkiä joista ensimmäinen tulee heti levyn alussa kun pahaenteisesti ja käärmemäisesti kiemurtelevalla saksofonilla ja pörisevällä urkudronella alkava “All White” muuttuu todella huikeaksi jazz-iloitteluksi sähköpianoineen ja Deanin (joka on aivan liekeissä kautta levyn!) terhakkaasti tuuttailevine foneineen. Hugh Hopperin ja uuden rumpali Phil Howardin rytminen työskentely taustalla on samaan aikaan tuhtia ja jotenkin ilmavaa.

Edellä mainittu Howard soittaa rummut  tosin vain levyn A-puolella ja B-puolella homman ottaa haltuunsa Ian Carrin jazzrock-bändi Nucleuksesta kaapattu John Marshall josta tulikin Soft Machinen pitkäaikaisin rumpali. John Marshall oli toki enemmän kuin kyvykäs ottamaan kapulat haltuun Howardilta ja hänen hieman raskaskätisempi, mutta silti herkullisesti jazzahtava soittonsa on upeaa kuultavaa. Marshall saa soittaa levyllä jopa rumpusoolon lyhyen, alle kaksiminuuttisen, “LBO” biisin muodossa. Marshallin raivokas soolo on yksi harvoista kiinnostavista studiolevylle päätyneistä rumpusooloista. Osittain toki juuri se takia että soolo maltettu pitää lyhyenä.

Fithin toinen kohokohta on upean riipivä ja maaninen urkusoolo “Dropissa” jossa Ratledge tuntuu kanavoivan saksofoni-legenda John Coltranea vahvemmin kuin koskaan aiemmin. Ratledgen kosketinsoitossa on kuulunut aiemminkin Coltranen, ja saksofonin soiton vaikutteita yleisemminkin, mutta ei koskaan aiemmin näin selkeästi. Huikeaa, huikeaa soitantaa Ratledgeltä! Muu bändi groovaa taustalla riettaasti kuin viisijalkainen kiimainen hirvi.

Kolmantena herkullisena yksityiskohtana poimin levyllä vierailevan Roy Babbingtonin jousella soittamat bassottelut levyn pisimmässä kappaleessa, kahdeksan minuuttisessa ”As Ifissä”. Babbingtonin herkullinen kontrabasson soitto yhdistettynä Hopperin sähköbassoon luo aivan ainutlaatuista tunnelmaa ja pistää toivomaan että parivaljakko olisi soittanut yhdessä enemmänkin (Fourthilla kuullaan myös Hopperia ja Babbingtonia yhdessä). Virtuoosimainen Babbington palasi Soft Machineen viralliseksi jäseneksi levyllä Seven (1973) Hopperin tympäännyttyä touhuun ja lähdettyä soolouralle.

Fifth tuntuu yleisesti ottaen saavan kovin vähän suitsutusta mikä kummastuttaa sillä minusta se on paitsi Soft Machinen ehdotonta parhaimmistoa niin myös yksi kaikkien aikojen upeimmista jazz-rock -levyistä. Fifth on Soft Machinen viimeinen mestariteos. Tämän jälleen yhtye liukui hitaasti kohti fuusiojazz-keskinkertaisuutta.

Parhaat biisit: ”All White”, “As if” ja “Drop”

*****

6. Emerson, Lake & Palmer: Trilogy

trilogy_kansi.jpgTrilogy on Emerson, Lake & Palmerin kolmas studioalbumi ja seurasi edellisvuonna ilmestynyttä ,vain uutta materiaalia (osittain perustuen Modesto Mussorgskin sävellyksiin) sisältänyttä, livelevyä Pictures At An Exhibitionia. ELP:n ura oli ollut tähän asti yhtä voittokulkua niin taiteellisesti kuin kaupallisesti eikä Trilogy aiheuttanut notkahdusta yhtyeen nousukiidossa.

Trilogy on edeltäjiään hieman seesteisempi ja romanttisempi (lähinnä viitaten taidemusiikin aikakauteen) albumi. Levy ei sisällä aivan yhtä korkeita huippuja kuin edelliset albumit, mutta toisaalta kaikessa tasapainoisuudessaan Trilogy välttää myös todelliset notkahdukset joihin yhtye aiemmin hetkittäin oli sortunut…

Lue koko arvostelu täältä >

*****

7. Il Balletto Di Bronzo: Ys

ys_kansi.jpgYs on italialaisen progebändi Il Balletto Di Bronzon toinen studiolevy. Il Balletto Di Bronzon esikoislevy Sirio 2222 vuonna 1970 oli suht vähäpätöistä psykedeelistä rockia, mutta Ys:illä yhtye heittäytyy täysillä progressiivisen rockin pariin.

Ys-levyä luonnehtii tekemisen valtava intensiteetti. Bändi vyöryttää intensiivistä musiikkiaan niin hurjalla vauhdilla että tuntuu kuin homma olisi välillä lähdössä täysin käsistä. Ys:in tyylin voisi laiskasti määritellä olevan ”King Crimson kohtaa stereoideja kiskoneen ELP:n”. Edellä mainitusta vertailusta huolimatta bändin rankkojen kitaroiden ja säröisten urkujen muodostama soundi on hyvinkin omaperäinen ja etenkin italialaisessa progessa kaikessa intensiteetissään vertaansa vailla. Yleensä italialainen proge on huomattavasti kepeämpää ja valoisampaa kuin Il Balletto Di Bronzon synkät vyörytykset…

Lue koko arvostelu täältä >

****½

8. Can: Ege Bamyası

egebamyasi_kansi.jpgEge Bamyasi on krautrock-yhtye Canin neljäs studiolevy. Vuoden 1971 Tago Magon (lue arvostelu täältä) jälkeen Can julkaisi sinkun nimeltä “Spoon” josta tuli yllättävä jättimenestys kun kappale saksalaisen Das Messer tv-sarjan tunnariksi. “Spoon” myi pelkästään Saksassa 300 000 kappaletta. Hitin tuottamilla rahoilla Can pystytti oman studion nimeltä Inner Space jossa bändin jäsenet myös kommunaalisesti punkkasivat.

Yllättävä menestys ei suinkaan tylsyttänyt Canin terää tai laittanut yhtyettä laskelmoimaan, mutta aivan yhtä haastava kokonaisuus Ege Bamyasi ei ole kuin sitä edeltänyt paikoin varsin avantgardistinen tupla-albumi Tago Mago. Kompakti 39 minuuttinen Ege Bamyasi on huomattavasti helpommin lähestyttävä kokonaisuus.

Vaikka Ege Bamyasi on Tago Magoa helpommin lähestyttävä albumi on se myös edeltäjäänsä kovemmin iskevä ja paikoin todella intensiivistä kuultavaa. Kymmenen minuuttinen aloitusraita “Pinch” iskee tanakasti rullaavien ja päällekäyvien rumpufillien myötä kuulijalta heti luulot pois.

Toisaalta “Pinchin” jälkeen soiva, veden lorinalla alkava, “Sing Swan Song” on Canin kappaleeksi harvinaisen herkkä ja seesteinen. Kappaletta voisi jopa melkein kutsua balladiksi. Canin tässäkin kappaleessa loihtima äänimaisema on kuitenkin niin omaperäinen, että kappale nousee korkealle omiin sfääreihinsä perusballadien yläpuolelle.

Funkahtava “Vitamin C” lienee levyn yksittäinen kohokohta. Kappale sisältää aivan huikean tiukan kompin rumpali Jaki Liebezeitiltä, tanakan tuhdin bassogrooven Holger Czukaylta ja Damo Suzukin ärhäkästi laulama kertsi “Hey you, You’re losing, you’re losing, you’re losing, you’re losing your vitamin C” on niin tarttuva että on suoranainen ihme ettei kappaleesta tullut “Spoonin” tavoin hittiä. No televisiosarjan vetoapu puuttui. Tosin seuraavana vuonna kappale soi Samuel Fullerin ohjaamassa Tatort-sarjan jaksossa. Canin mittapuulla “Vitamin C” saattaa hyvinkin olla yhtyeen tavanomaisin ja mainstreamein kappale. Mutta aivan huikea sellainen!

Canin näkemyksestä pop-musiikisrta siirrytäänkin sitten suoran levyn kokeellisimpaan kappaleeseen. Kymmenen minuuttisessa “Soupissa” on vastaavanlaista vokaali-iloittelua kuin joissain Magman kappaleissa. Damo Suzuki sekoittelee tehokkaasti laulua ja puhdasta huutoa keskenään. Kappaleen pörinät ja kilinät menevät avantgardistisuudessaan suunnilleen samoihin sfääreihin kuin Tago Magon pitkässä  ”Aumgninissä”, mutta homma toimii paremmin kompaktimman kestonsa ansiosta.

Levy päättyy top-10 hittisinkkuun “Spoon” joka ylipäätänsä mahdollisti Ege Bamyasin tekemisen. “Spoon” edustaa tyylillisesti jonkinmoista proto-teknoa ja onkin todella herkullisen koukuttava kappale joka etenee napakasti nakuttavan varhaisen rumpukoneen säestämänä jonka päälle yhtye jälleen rakentaa herkullisen grooven. Harmillisesti kappale päättyy hieman tökeröön feidaukseen ja olisi ansainnut tehokkaamman lopetuksen.

Ege Bamyasi on vahva kokonaisuus joka löytää juuri oikean tasapainon kokeellisuuden ja koukuttavien motorististen groovejen välillä. Kyseessä on yksi Canin parhaista levyistä ja ehdoton krautrock-klassikko.

Parhaat biisit “Pinch”, ”Sing Swan Song”, “Vitamin C”

****½

9. Caravan: Waterloo Lily

waterloo_lily_kansiWaterloo Lily on Caravanin neljäs studioalbumi ja ensimmäinen ilman koskentinsoittaja Dave Sinclairia. Dave Sinclair liittyi Robery Wyattin perustamaan Matching Moleen ja Caravan päätyi värväämään uudeksi kosketinsoittajakseen Steve Millerin joka oli aiemmin soittanut jazz-rock -yhtye Deliveryssa.

Siinä missä Millerin edeltäjä Dave Sinclair suosi urkuja oli Millerin pääaseena Wurlitzer-sähköpiano mikä jo yksinään muutti Caravanin kokonaissoundia suuresti. Etenkin kun tähän yhdistettiin yhtyeen selvä liikahdus jazzin suuntaan Waterloo Lilylla…

Lue koko arvostelu täältä >

****½

10. Premiata Forneria Marconi: Per un amico

per_un_amico_kansiPer un amico (”Ystävälle”) on Milanossa vuonna 1970 perustetun Premiata Forneria Marconin toinen studiolevy. Ja vieläpä toinen jonka yhtye julkaisi saman kalenterivuoden aikana.

PFM saavutti suurta suosiota kotimaassaan ja on myös ylivoimaisesti kansainvälisesti menestynein italialainen proge-bändi. PFM on myös tavallaan jonkimoinen italialaisen proge-bändin arkkityyppi johon kaikkia muita maan bändejä helposti verrataan. Henkilökohtaisesti en laske PFM:ia aivan italialaisten proge-bändien kirkkaimpaan kärkeen, mutta muutaman erinomaisen levyn yhtye kuitenkin sai aikaiseksi.

Vaikka edellisestä levystä Storia di un minutosta oli kulunut vain 10 kuukautta Per Un Amicon ilmestyessä ei nopea tahti tehnyt säröä yhtyeen musiikin laatuun. Päin vastoin. Per un amico on kaikin puolin hiotumpi ja hienostuneempi kokonaisuus kuin edeltäjänsä. Tyyli levyllä on edelleen värikkään sinfoninen ja energinen, mutta kappaleet ovat huolitellummin sävellettyjä, soitto suoritukset vahvempia ja tuotantojälki hiotumpaa.  Britti-bändien vaikutteetkaan eivät ole enää aivan yhtä selviä kuin esikoisella vaikka etenkin Gentle Giantin haamu on yhä usein läsnä.

Levy alkaa komeasti seitsemän minuuttisella avausraidalla  ”Appena un po” joka  on PFM.ää hienoimmillaan. Kappaleessa on runsaasti keskiaikaisen musiikin fiiliksiä ja yhdistettynä mutkikkkaisiin rock-osuuksiin se tuo hetkittäin vahvasti mieleen Gentle Giantin tyyliin. Kappaleessa käytetään sympaattisesti nokkahuilua, tuota kaikkein epä-rockmaisinta instrumenttia.

Levyn toinen huippu on heti seuraava kuultava kappale eli instrumentaalinen ”Generale” joka rokkaa hieman kovemmin ja sen vauhdikkaissa syntetisaattori-osuuksissa ja virtuoosimaissa piano-juoksutuksissa haiskahtaa hieman ELP. Kappaleen loppupuolisko on tosin akustisempi ja tuo jälleen mieleen Gentle Giantin viuluineen ja puhaltimineen.

Per un Amico on hieman etupainotteinen albumi kahden parhaan kappaleen aloittaessa levyn, mutta ei loput kolmekaan kappaletta yhtään hassumpia ole. Etenkin pastoraalinen ja yllättävän hillitty nimibiisi on varsin kaunis kappale jolle Mauro Paganin pureva viulu antaa kuitenkin mukavasti särmää. Kepeästi ja ilmavasti alkava “Il Banchetto” on erittäin lupaava kappale kunnes lopulta hajoaa hieman turhaan syntetisaattori-pelleilyyn. Hassuja ääniä on kiva kokeilla studiossa, mutta ei niitä levylle kannata äänittää. Viimeisessä kappaleessa “Geranio” palataan pastoraalisiin tunnelmiin jotka tuovat aluksi mieleen Genesiksen hiljaisimmillaan, mutta kappale kasvaa nopeasti rokkaavammaksi ja sisältää muutamankin komean tyylin muutoksen jotka eivät tunnu liian sattumanvaraisilta vaikka äkkinäisiä ovatkin.

Toisin kuin italialaisissa proge-levyissä Per un Amicon kohdalla myös homma toimii studioteknisesti mallikkaasti eikä albumin soundit juuri jää jälkeen britti-kollegoiden töistä samalta ajalta.

Per Un Amico on Premiata Forneria Marconin rakastetuin albumi eikä suotta sillä se onkin yhtyeen tasavahvin kokonaisuus.

Parhaat biisit: ”Appena un po” ja ”Generale”

****½


Katso vuoden 1972 parhaat levy sijoilla 11-25 täältä >


Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Muut Vuosi vuodelta -sarjan osat löydät täältä.


fb_cta

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggers like this: