Viikon Teos 34: Sonar With David Torn – Vortex (2018)

”Jossain kaupungissa on maailma näytteillä; mitä täällä on, aina samoja pieniä ilmiöitä, eikä vieläkään tuulivoimaa”, kirjoitti entinen koulutoverini Anni Sinnemäki ja tie vei Vihreän liiton kansanedustajasta Ministeri-Mersun takapenkille ja edelleen apulaiskaupunginjohtajaksi. Maailmannäyttely on kieltämättä erikoinen perinne. Kotikaupunki Montréal oli ajaa itsensä vararikkoon Expo67-näyttelyllään, jota varten mm. rakennettiin Lawrence-jokeen keinosaari. Kaikkien maailmannäyttelyiden äiti oli Pariisin maailmannäyttely Exposition Universelle, joka pidettiin Bastillen vapauttamisen satavuotisjuhlavuonna 1889. Näyttely on jäänyt historiaan erityisesti kuuluisasta portistaan, Eiffel-tornista. 

Pariisin maailmannäyttely teki historiaa muillakin tavoin kuin rautaisilla fallossymboleilla. Eräs historiallinen merkkiteko oli maailman musiikkiperinteiden tuominen useimpien länsimaalaisten kuultavaksi ensimmäistä kertaa. Eräs tällainen läpimurto oli jaavalaisen Gamelan-musiikkiperinteen julkituominen; Debussyn kerrotaan vaikuttuneen syvästi kuulemastaan, mikä antoi pontta hänen vapautumiselleen saksalaisen sinfonisen perinteen raskaasta ikeestä. 

Gamelan on hypnoottista, melodisesti ja harmonisesti yksinkertaista, mutta rytmisesti monimutkaista musiikkia, jota esitetään indonesialaisen tanssin, nukketeatterin ja erilaisten seremonioiden ja rituaalien yhteydessä. Musiikkia luonnehtii erilaisten viritettyjen lyömäsoittimien käyttö, ja polyrytmiset ja -metriset rakenteet. Debussyn musiikissa vaikutus on epäsuora, mutta taidemusiikin minimalistit ammensivat Gamelanista isolla kauhalla, ja heidän vaikutuksensa kuului puolestaan 1980-luvun taitteen New Yorkin New Wave –tyylissä, ja ehkä selvimmin King Crimsonin mullistavalla Discipline-levyllä, joka vaikutti syvästi myöhempään progressiiviseen musiikkiin. 

Viime vuonna minimalistista Rock musiikkia tarjoili ansiokkaasti sveitsiläinen Sonar-yhtye yhteisteoksellaan kitaristi David Tornin kanssa. Janne Yliruusi kirjoitti toisaalla sivustolla ansiokkaan esittelyn levystä  enkä lähde kirjoittamaan siitä uutta esittelyä. Levy on erinomainen vertailukohta viime viikon Steve Reichin ankaralle minimalismille, joka rakentui rytmiikan varaan melodian ja harmonian pysytellessä taustalla. Vortex-levy edustaa vapaampaa käsittelyä, jossa on selvemmin erotettavissa harmonista liikettä. David Tornin impressionistinen maalailu, vaikkei ehkä käytä perinteisen melodisen kehittelyn keinoja, toimii kuitenkin selvästi kappaleiden tarinankertojana. Torn on upea muusikko, jonka Cloud About Mercury –levyn soisi nauttivan paljon laajempaa ihailua. 

Jos King Crimson ei olisi koskaan julkaissut 80-luvun levyjään, Vortex olisi tajunnanräjäyttävä kokemus. Yhtäläisyydet ovat kuitenkin sen verran merkittävät, että levy jättää minut aavistuksen viileäksi. Vaikkei Torn ole mikään Fripp-klooni, vaan pikemminkin  Robert Frippin, Tornin ja Terje Rypdahlin voidaan ajatella kukin omilla tonteillaan edistäneen impressionistisen kitaransoiton asiaa, yhdistettynä Sonarin taustoihin, hänen soittonsa muistuttaa Adrian Belewin ja Frippin maalailuja. Sonarin sinänsä taitava ja peruskallion varma rumpali kuulostaa ketterän ja kiihkeästi groovaavan Bill Brufordin rinnalla jähmeältä. Parilla kuuntelulla kuitenkin päädyin sellaiseen ajatukseen, että jos Magmasta voi seurata Zeuhl-tyylisuunta, jota muut bändit voivat tutkia, miksei sitten 80-luvun gamelan-Crimsonista.  

Kirjoittaja: SAKU MANTERE

Muut Viikon teos -sarjan osat löydät täältä.


fb_cta

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggers like this: