Levyarvio: Alan Sorrenti – Aria (1972)

Aria on napolilaisen laulaja/säveltäjä Alan Sorrentin debyyttialbumi. Ja vaikka en itse ole kuullut läheskään kaikkia hänen yli kymmenestä albumista on se yleisen konsensuksen mukaan Sorrentin ylivoimaisesti paras ja progressiivisin levynsä. Myöhemmin urallaan Sorrenti alkoi tehdä discomusiikkia ja päätyi jopa edustamaan Italiaa Euroviisuissa vuonna 1980.

Mutta karistetaan Euroviisujen kauhut nopeasti mielestä ja palataan Sorrentin hienon debyyttialbumin Arian pariin.

Aria on upeaa ja hyvin hyvin tunteellista ja teatraalista singer-songwriter progea. Levyn kappaleet ovat tummasävyisiä ja niissä on klaustrofobisen painostava tunnelma. Sorrentin musiikki Arialla on varsin omaperäistä, mutta jonkinmoista vertailukohtaa sille tarjoaa Tim Buckleyn Starsailor -levy. Myös Peter Hammill on varmasti ollut Sorrentille jonkimoinen vaikutin.

Erityisesti levyn 20-minuuttinen nimieepos ”Aria” on mestarillista työtä kaikessa maanisuudessaan. Kappaletta luonnehtii Sorrentin pitkät venytetyt tuskaisesti vaikertavat ja naukuvat äänet…  aaaaaaa… eeeeee… iiiiiiiih… ovat parhaimmillaan todella tehokkaita luoden hyvin poikkeuksellista tunnelmaa. Sorrentin vokalisointi kappaleessa on ihastuttavan pidäkkeetöntä ja ujostelematonta.

alan-sorrenti-aria-2-cdSoitinnukseltaan kappale on pitkälti akustinen vaihdellen hyvin pienimuotoisesta varsin massiiviseenkin sointiin. ”Arian” loppupuoliskolla kuullaan mahtava flamenco-osio joka sopii kappaleen tunnelmiin täydellisesti. Vittorio Nazzaron taitavasti näppäilemä akustinen kitara antaa kappaleelle vauhtia ja välillä siirrytään lyhyesti lähes orkestraaliseen soundiin pasuunan ja Mellotronin voimin. Vain ensimmäisessä kappaleessa vieraileva virtuoosi-tähti Jean Luc Pontyn tulisesti vonkuva viulu antaa kappaleelle myös mukavasti voimaa ja särmää.

Italialaisissa proge-levyissä lauletaan usein hyvin tunteellisesti, mutta kieltä osaamattomana en voi ikinä olla varma että ovatko sanoitukset moisien tunnemyrskyjen arvoisia. Arian tapauksessa voin onneksi sanoa että myös itse tekstit ovat hienoa työtä. Tästä kuuluu kiitos Saija Turusen ansiokkaiden suomennoksien jotka löytyvät arvostelun lopusta.

Arian sanoitukset kertovat pääosin rakkaudesta. Runolliset tekstit ovat osittain hieman kliseisiäkin sanankääntessään, mutta toisaalta ne sisältävät monessa kohtaa niin kiehtovaa ja jopa morbidia pakkomielteisyyttä että kokonaisuus jää reippaasti plussan puolelle. Sorrentin teksteissä rakkaus ja kuolema kietoutuvat toisiinsa ahnaasti ja irvokkaasti. Sanoituksien sisältö ja muoto täsmäävät erittäin hyvin Sorrentin intohimoiseen ja hulluuden rajamailla seikkailevaan tulkintaan.

Arian b-puolen kolme lyhyempää kappaletta eivät ole aivan yhtä intensiivisiä ja vaikuttavia kuin nimikappale, mutta erittäin miellyttävää kuunneltavaa nekin ovat. Erityisesti kolmas kappale ”La mia mente” pääsee lähelle nimibiisin voimaa koska Sorrentti irrottelee tuossakin kappaleessa villisti ja häntä tukee taustalla komeasti maaninen, ja hetkittäin lähes atonaalinen, sähköpianon pimputtelu.

Sorrentin seuraava levy Come Un Vecchio In Incensiere All’Alba Di Un Villaggio Deserto (1973) on tyyliltään suht samankaltainen kuin Aria vaikkei aivan yhtä koviin huippuhetkiin ylläkään. Tuon albumin jälkeen Sorrenti siirtyi, tai joutui siirtymään, pois progressiivisen musiikin parista.

Aria on melankolinen, kiehtova ja ainutlaatuinen musiikillinen matka joka ei välttämättä ole helppoa kuunneltavaa jos ei ole tottunut äärimmäisiin laulusuorituksiin, mutta uskaltaisin väittää että syventyminen tähän levyyn kannattaa ja lopulta palkitsee ruhtinaallisesti.

Parhaat biisit: ”Aria”, ”La mia mente”

Arvosana: ****½

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet

  1. ”Aria” – 19:45
  2. ”Vorrei incontrarti” – 4:56
  3. ”La mia mente” – 7:34
  4. ”Un fiume tranquillo” – 7:57

Kaikki kappaleet ovat Alan Sorrentin säveltämiä.

Muusikot:

Alan Sorrenti: laulu, akustinen kitara Tony Esposito: rummut, perkussiot Vittorio Nazzaro: basso, akustiset kitarat Albert Prince: piano , ARP syntetisaattori, organo Hammond urut, Mellotron Martin Paratore: akustinen kitara Luciano Cilio: piano Tony Bonfils: kontrabasso Jean-Luc Ponty – viulu (”Aria”) Andrè Lajdli: trumpetti Jean Costa: pasuuna

Tuotanto: Michelangelo Romano

Levy-yhtiö: Harvest


Sanoitukset

”Aria”

(Aria tarkoittaa ilmaa tai aariaa ja on myös harvinainen naisen nimi.)
Aria, huoneeni joka nurkasta
etsin sinua
Aria, mieleni labyrinteissa
seuraan sinua
Vaunujeni prinsessa
lepää kanssani
Nuku tämän illan rauhassa
sisälläni
Valkea on ihosi, valkeat vaatteesi
Laula, tanssi minulle
Kasvosi hehkuvat kuin kynttilät
Avaa ikkunani iltaan
Aria, kevään suloinen tuoksu
Aria, illan katkera muisto
Yksinäinen puu
joka loistaa viljapellossa
Kohtaan sinut
ja oksillasi riipun
Olen kerännyt lehtesi yksi kerrallaan
Jokaisessa illuusioni, jokaisessa tuntemukseni
Aria, huoneeni joka nurkasta
etsin sinua
Aria, mieleni labyrinteista
etsin sinua
Vaunujeni prinsessa
Ota minut mukaasi
Halki kaukaisten vuorien, usvaisten merien
Aurinko nousee sinussa, päivä kuolee kanssasi… päivä kuolee kanssasi
Vie minut
Aukeille lumikentille
Valottomille, vie kaikki minusta
Suonesi ovat jokia kivien keskellä
Ja kalpeat kätesi vuoria yössä
Liidän kanssasi yllä lumpeiden
Hopeisiin vesiputouksiin
Tuulenpieksemillä dyyneillä
Ja tuulen myötä vaununi
kulkee yli valkeiden jälkiesi
Ja eteen luostarin
pysähtyy
Aria, avaat minulle oven
Ja ulkona sataa
Kotisi huoneisiin
Astun sisään… astun sisään…
Aria, ruumiini ruumiisi päällä
liikkuu verkkaisesti
Aria, ruumiini ruumiisi ylle
Vaipuu suloisesti
Aria, tahdon paljastaa
Paljastaa salaisuutesi
Olen ruumiissasi
Maailmankaikkeus olen minä
Sinun ruumiisi olen minä
Maailmankaikkeus olen minä
Liu’un jokeesi
Aria, menetän järkeni
Värien pyörremyrsky
raivoaa minulle
Avaan sylini sinulle
Rikkonainen piiskamaisten
sateenpuuskien ääni
osuu vaunujeni hevosiin
Huoneeni ikkunoista
katson ulos ja ulkona sataa
Ja kaiteessa riippuvissa pisaroissa
näen kruunusi helmet…
Aria, huoneeni joka nurkasta
minä etsin sinua
Aria, kadun märällä asvaltilla
Seuraan sinua ja sinä sulat
Aria, tunnen että menetän sinut

”Vorrei incontrarti”

Haluaisin kohdata sinut tehtaan portin luona
Haluaisin kohdata sinut teillä, jotka vievät Intiaan
Haluaisin kohdata sinut, mutten tiedä, mitä tekisin:
Ehkä yllättäen ilosta minä itkisin
Haluaisin löytää sinut, kun ruohomeressä nukkuisit
ja viedä sinut kotiini rantakallioilla
Näyttää sinulle muistot siitä, mitä olen ollut
Näyttää sinulle patsaan, joka on, mitä olen nyt
Haluaisin tuntea sinut, vaan en tiedä, miksi kutsuisin
Haluaisin seurata sinua, mutta hukut ihmisiin:
Minä odotin sinua, kun ulkona satoi
ja huoneeni oli täynnä hiljaisuutta sinulle
Haluaisin kohdata sinut kaatumaisillasi
Tuhansien kasvojen joukosta sinut tuntisin
Laula oma laulusi, laula se minulle:
Kenties joku päivä laulan minä sinulle
Haluaisin tuntea sinut, vaan en tiedä, miksi kutsuisin
Haluaisin seurata sinua, mutta hukut ihmisiin:
Minä odotin sinua, kun ulkona satoi
ja huoneeni oli täynnä hiljaisuutta sinulle
Haluaisin kohdata sinut tehtaan portin luona
Haluaisin kohdata sinut teillä, jotka vievät Intiaan
Haluaisin kohdata sinut, mutten tiedä, mitä tekisin:
Ehkä yllättäen ilosta minä itkisin

”La mia mente”

Mieleni
mieleni on täynnä
on täynnä asioita
Täynnä ruuveja, ruuvimeisseleitä ja nauloja
täynnä asioita ruostuneita ja pyhiä
Ja tämä juna siirtää ne tieltään
ja hajottaa ne
Ja minä taistelen ja kahlitsen ne paikoilleen
Ja minä kerään ne ja luon ne
Niin, minä luon ne
Ja tämä juna siirtää ne tieltään
ja hajottaa ne
Mieleni
mieleni on ilmapallo
joka harhailee pehmeässä unessa
eikä palaa enää maahan
Ja väkeni osoittaa
ja väkeni hakkaa sen
Niin, hakkaa sen
Ensi isku tönäisee
Toinen lyö maahan
Ja tämä kassakaappi
vanhojen ja antiikkisten panssarien
Tämä sairas mieli
Syöksyy rysähtäen maahan

”Un Fiume Tranquillo”

Ja vain kuolleen maan joki
vie takaisin vuoteensa rauhaan
arkkuparkani
Levollinen joki
joka pyyhkii muistot
Vihreät paarit
joilla revitty ruumis julistautuu epäonnistuneeksi
Levollinen joki
joka pelastaa minut rysähtämästä maahan
joka tietää, missä on kotini
Joki, joka on minua varten
Kenkäni löydätte
jalkakäytävän luota
ja ruumiini kaukaa
asuntolan huoneista
Käteni ojasta
ja silmäni ja silmäni taivaasta
Se joki tietää, missä kotini on
Se joki on minua varten
Se joki on minua varten, sillä minä uskon
Sillä rakastan elämää
Sillä minä itken, sillä minä nauran
Ja tuo kivi, jonka löydät maasta
Se kivi rakastaa sinua
Ja ääni, jonka löydät maasta
Se ääni rakastaa sinua
Ja minä rakastan, minä rakastan sinua
Rakas, haluan sinut
En halua kuolla
Rakas, rakastan sinua
En halua nukkua
Rakastan yötä tyynylläsi
Rakastan sen tähtiä ja hymyäsi
Rakastan kukkia meidän meidän meidän puutarhassamme

Käännökset: SAIJA TURUNEN


Muut levyarviot löydät täältä.

fb_cta

2 thoughts on “Levyarvio: Alan Sorrenti – Aria (1972)

Add yours

  1. Kiitokset arviosta ja hienosta käännöksestä. Ilmeisesti Hammill oli todella yksi Sorrentin päävaikutteista hänen uransa alussa. Mikä ei olekaan ihme, sillä Hammillia melkein palvottiin Italiassa tuohon aikaan. Ehkä napolilaisuuskin vaikutti. Monet paikalliset yhtyeet hakivat tuolloin hyvin radikaalia ja perinteisestä kauniista iskelmälaulusta poikkeavaa ilmaisua.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggers like this: