Viikon Teos 25: Il Balletto di Bronzo – Ys

Kaupunkilegendoja riittää. Yleensä legendojen kaupungeille käy huonosti. Oli Atlantis, meren aaltojen ylipyyhkimä. Rush jatkoi Samuel Taylor Coleridgen opium-huuruista tarua Xanadusta. Sitten oli tietysti Camelot. Sodoma ja Gomorra. Ja Tolkienilla Gondolinin haltiakaupunki. Bretagnelaiseen tarustoon kuuluva, kuningas Gradlonin rakentama Ys-kaupunki jäi tyylilajilleen tyypillisesti aaltoihin. Tarustoihin nojaavat aiheet toki ole progelle vieraita, ja italialaisen sinfonisen progeyhtyeen Il Balletto di Bronzon lisäksi myös amerikkalainen folkprogeartisti Joanna Newsom on tehnyt samannimisen levyn.

Kahdeskymmenesviides Viikon Teos asettuu mielenkiintoiseen kontrastiin viime viikon Vivaldin kanssa. Molemmat ovat selvästi italialaisia teoksia, mutta tietysti aikakautensa ja tyylilajinsa vuoksi hyvin eri lailla. Ys on paljon ”oopperamaisempi” teos kuin klassista laulua hyödyntävä Stabat Mater, jonka tunnelmaa luonnehtivat hillityn hartaat tunteet. Ooppera on Italian lahja maailmalle, ja se tunnetaan suurista, voimakkaasti ilmaistuista tunteista. Ys-levyn tunneilmaisuakaan ei voi luonnehtia kovin hillityksi; pikemminkin levy paahtaa täysillä koko matkan.

Levy koostuu pitkästä avausraidasta ja epilogista, ja kolmesta lyhyemmästä ”kokouksesta”  (incontro). Soitto on kaiken kaikkeaan intohimoista, taidokasta ja viimeisteltyä. Levy julkaistiin progen suurena vuonna 1972, jolloin julkaistiin myös Close to the Edge ja Foxtrot. Sitä onkin mielenkiintoista vertailla noihin suuruuksiin. Ys on tyylillisesti lähempänä King Crimsonin improvisoivaa soittotapaa, ja sen harmoniamaailma on myös samaan tapaan mustanpuhuva, tritonuksia viljelevä. Levyn draaman kaari on huolellisesti rakennettu; Introraidassa ehkä oli minun makuuni ehkä hiukan turhan paljon riffien toistoa, mikä vaivasi myös ensimmäistä Viikon Teosta, Supersisterin Present from Nancya. Kokonaisuudessaan teos vie kuulijansa vaiheikkaalle matkalle.

Suurimmaksi esteeksi levyn uusintakuunteluille minulle jää kosketinsoittaja Gianni Leonen laulusuoritus, jota voi luonnehtia maun mukaan tunteikkaaksi tai myötähäpeän sävyttämäksi kammotukseksi. Oopperallinen laulutapa perustuu vahvaan tekniikkaan, ja Leonen suoritus on kyllä enemmän oman rekisterin yläpuolella suorittettua kiljumista. Vertailukohta voisi olla Mars Volta, jossa laulaja kuitenkin liikkuu oman äänialansa sisällä ja myötähäpeältä vältytään. Leone on selvästi taitava kosketinsoittaja, joka olisi ehkä voinut turvautua ammattilaulajan apuun.

Levyllä on paljon hurmaavia yksityiskohtia, kuten esimerkiksi ”Epilogi”-kappaleen proto-YngwieMalmsteen juoksutus. Kaikki kunnia Italian pojille osaamisesta ja tarmosta. Laulun yli en kyllä pääse, joten omassa kuuntelussani levy jää kuriositeetiksi.

Kirjoittaja: SAKU MANTERE

Muut Viikon teos -sarjan osat löydät täältä.


fb_cta

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggers like this: