Levyarvio: Genesis – Nursery Cryme (1971)

Nursery Cryme on Genesiksen kolmas studioalbumi. Siinä missä edellinen albumi Trespass (1970) oli yhtyeelle huikea loikka eteenpäin debyytti-levyyn verrattuna jatkaa Nursery Cryme selkeästi Trespassin viitoittamalla linjalla vain hieman kierroksia lisäten. Siihen nähden että bändin miehistöstä vaihtui peräti 2/5 Nursery Cryme on yllättävänkin samankaltainen albumi kuin Trespass.

Perustajajäsen kitaristi Anthony Phillips jätti Genesiksen pian Trespassin ilmestymisen jälkeen hänen esiintymispelkonsa käytyä sietämättömäksi. Phillipsin tilalle pestattiin toinen ujo mies eli Steve Hackett. Hackett on jo Nursery Crymella tyylitajuinen ja innovatiivinen kitaristi vaikkei samalla lailla virtuuosimainen kitarataituri kuin vaikkapa Yesin Steve Howe tai King Crimsonin Robert Fripp.

Rumpali John Mayhew sai lähteä koska muu yhtye ei ollut tyytyväinen hänen suorituksiinsa. Mayhewin korvaaja Phil Collins olikin todellinen löytö. Lapsinäyttelijänäkin esiintymiskokemusta kerännyt ja Flaming Youthin riveissä levyttäneestä Phil Collinsista tulisi joitakin vuosia myöhemmin yksi sukupolvensa parhaista rockrumpaleista. Nursery Crymella hänen suorituksensa on vielä hieman epätasainen, mutta valtava parannus kuitenkin pökkelöön Mayhewiin verrattuna.

genesis1971
Vasemmalta oikealle: Steve Hackett, Mike Rutherford, Peter Gabriel, Phil Collins ja Tony Banks.

Merkittävin ero Nursery Crymen ja Trespassin välillä on että folkahtava pastoraalisuus on vähentynyt ja meininki on hieman energisempää ja rokkaavampaa. Varmasti osittain uusien värväysten ja erityisesti Collinsin rumpaloinnin ansiosta.

Nursery Cryme on edeltäjäänsä Trespassia epätasaisempi albumi. Levyn kolmen pitkähköä (10-8 min.) tukijalkaa ”The Musical Box”, ”Return Of The Giant Hogweed” ja ”The Fountain Of Salmacis” ovat kyllä Genesiksen toistaiseksi parhaita kappaleita, mutta loput neljä lyhyempää kappaletta ovat sitten vastapainoksi heikompia kuin yksikään Trespassin kappale.

Ei nuo neljä lyhyempää kappaletta kelvottomia sinänsä ole. Hieman yhdentekeviä vaan. ”Seven Stones” on ihan nättiä pastoraalista tunnelmointia ja mustan huumorin sävyttämä rytmikkäästi eteenpäin poukkoileva ”Harold The Barrel” myös suht hauska kappale. Rytmiryhmä Rutherford/Collins tekevät tuossa kappaleessa erinomaista työtä. Ja kyllähän absurdit sanoitukset varpaansa perheelleensä syöttäneestä itsemurhakanditaatti Haroldista hieman väkisinkin hymyilyttävät. ”Harlequin” sen sijaan on täysin turha rallattelu jossa Peter Gabriel tekee ehkä uransa heikoimman laulusuorituksen. Gabriel on laitettu laulamaan kappale aivan liian korkealta ja hän laulaa kappaleen ohuella ja omituisella puolifalsetilla. ”For Absent Friends” yhtyeen uusien värväysten Hackettin ja Collins kevyt sävellys jossa Collins samalla tekee laulaja-debyyttinsä Genesiksen riveissä. Itse kappale ei ole kummoinen, mutta Collins suorituu laulajana suht hyvin ja kuulostaa jo tässä vaiheessa yllättävän paljon Gabrielilta. Tämä panee miettimään että kuinka ihmeessä Collinsia ei tajuttu harkita heti Gabrielin korvaajaksi muutamaa vuotta myöhemmin kun asia tuli ajankohtaiseksi…

Kuten edellä mainittu ”Harold The Barrelkin” osoitti Genesis harrasti sanoitusten osalta Nursery Crymella yhä viehättävän vinksahtanutta eskapismia. Monet levyn sanoituksista ovat kieroutuneita satuja jotka ainakin osittain oli kirjoitettu pilke silmäkulmassa. Levyn aloittava ”The Musical Box” on hyvä esimerkki levyn sanoituksien tyylistä. ”The Musical Box viktoriaaninen psykoseksuaalinen tarina kahdesta lapsesta joista toinen tyttö, Cynthia, tappaa vahingossa pojan nimeltä Henryn irroittaen tämän pään krikettimailalla. Myöhemmin Cynthia löytää Henryn vanhan soittorasian jonka soidessa Henryn henki vapautuu rasiasta ikääntyen nopeasti vanhaksi mieheksi joka vuosikymmenien seksuaalisen turhautuman ajamana hyökkää Cynthian kimppuun joka siis yhä on ilmeisesti lapsi. Cynthian lastenvahti sattuu paikalle ja heittää Henryä musiikkirasialla jonka seurauksena sekä Henry että rasia tuhoutuvat. Että semmoista meininkiä!

”The Musical Boxin” musiikki tukee myös mainiosti sanoitusten yllättäviä käänteitä. Kappale alkaa akustisella introlla joka tuo mieleen Trespassin tunnelmat, mutta Gabrielin lauluäänessä on jo heti tässä hiljaisessa osuudessa enemmän särmää kuin aiemmin. Gabriel soittaa kappaleen alussa myös huilua ja oboeta omaan vaatimattomaan tyyliinsä, mutta silti tunnelma tukien. Collins helisyttelee lautasia kevyesti ja Hackett soittaa vaimean sähkökitaravälikkeen. Vajaan neljän minuutin kohdalla bändi heittää vihdoinkin isomman vaihteen päälle rumpujen tullessa kunnolla mukaan ja Hacketin soittaessa rouheaa sähkökitarariffiä. Tämä hieno nostatus tuo hieman mieleen ”The Knifen” rankemmat osiot edelliseltä albumilta. Lopussa kappale ottaa vielä komeasti lisää kierroksia Hackettin kitaran ujeltaessa omaperäisesti. Lopussa kuullaan myös tehokasta unisono-rytmittelyä koko bändiltä vaikka Collinsin rumpalointi hetkittäin kuulostaakin jopa yllättävän tönköltä. Collins petrasi soittoaan myöhemmissä konserttiversioissa huomattavasti ja ”The Musical Boxista” tulikin suosittu live-biisi josta Genesis soitti osia vielä vuosikymmeniä myöhemminkin osana klassikko-potpuriaan. Kappaleen finaalissa Gabrielin Henryn himoa kuvastavat”Now! Now! Now!” -rääkäisyt toimivat upeasti.

Levyn kaksi muuta pidempää kappaletta tarjoilevat nekin useita hienoja hetkiä. Nursery Crymen raskainta ja päräyttävintä antia on ”Return Of Gianthogweed”. Kahdeksan minuuttinen mini-eepos kertoo kummallisen tarinan viktoriaanisesta tutkimusmatkailijasta joka kuljettaa Venäjältä Lontooseen älykkään (ja kuninkaallisen!) kaukaasianviliputken joka lopulta uhkaa raivollaan koko ihmiskuntaa! Eikä Genesiksen väki edes harrastanut huumausaineita… Gabriel laulaa hupaisan tarinan vakuuttavasti paneutuen. ”Human bodies soon will know our anger. Kill them with your Hogweed hairs. HERACLEUM MANTEGAZZIANI!” Loppupuolen komeassa instrumentaalijaksossa sooloillessaan Hackett keksii ohimennen täppäyksen. Yleensähän tästä kunnia menee Eddie Van Halenille, mutta Hackett oli asiassa edellä noin kymmenisen vuotta.

Levyn päättää kahdeksan minuuttinen ”The Fountain Of Salmacis” on kreikkalaisiin taruihin perustuen sanoituksiltaan hieman levyn kahta muuta pitkää kappaletta vakavampaa antia ja tarjoilee todella maittavan kuuloosta bassottelua Mike Rutherfordilta. Tony Banks käyttää Mellotronia kappaleessa hyvin toimivasti ja hänen tavassaan käyttää tuota omalaatuista soitinta on enemmän kuin vähän vaikutteita King Crimsonilta. Kappaleen rokkaava lyhyt instrumentaaliosuus neljän minuutin tienoilla on ehkäpä hienointa musiikkia jota Genesis oli tähän mennessä tehnyt.

Hieman rupiset ja latteat soundit jättävä Genesiksen selvään altavastaajan rooliin verrattuna saman aikakauden kilpakumppaneihin kuten Yesiin ja ELP:iin. Tästä kärsii etenkin Hackettin kitarat jotka kuulostavat välillä tukahdetun aneemisilta ja Collinsin nuhjuisesti soivat rummut jotka eivät todellakaan iske läpi biisien klimaattisissa kohdissa kuten toivoisi.

Epätasainen, mutta parhaimmillaan upea, Nursery Cryme oli luontevaa jatkoa edeltäjälleen Trespassille. Se ei ollut yhtyeelle tyylillisesti valtava askel eteenpäin eikä Genesiksen suosiokaan albumin myötä juuri uusilla asteikoille loikannut sillä levy ei yltänyt edes Englannnin albumilistalle. Uusien vahvojen kappaleiden siivittämänä Genesis kuitenkin kasvatti tasaisesti livesuosiotaan ja jatkoi niin soitto – kuin sävellystaitojensa hiomista ja vuonna 1972 tämä kaikki tuottikin hedelmää yhtyeen levyttäessä uransa hienoimman albumin Foxtrotin.

Parhaat biisit: ”The Musical Box”,  ”The Return Of Giant Hogweed” ja ”Fountain Of Salmacis”

Arvosana: ****½

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Tutustu myös muihin vuoden 1971 huippulevyihin: Sijat 11-25


Kappaleet:

  1. ”The Musical Box” 10:28
  2. ”For Absent Friends” 1:46
  3. ”The Return of the Giant Hogweed” 8:12
  4. ”Seven Stones” 5:10
  5. ”Harold the Barrel” 2:59
  6. ”Harlequin” 2:56
  7. ”The Fountain of Salmacis” 7:55

Bändi:

Mike Rutherford: bassokitara, bassopedaalit, 12-kielinen akustinen kitara, laulu Steve Hackett: sähkökitarat, akustinen kitara Tony Banks: urut, piano, sähköpiano Mellotron, 12-kielinen akustinen kitara, taustalaulu Phil Collins: rummut, perkussiot, laulu Peter Gabriel: laulu, huilu, oboe, bassorumpu, tamburiini

Tuotanto: John Anthony

Levy-yhtiö: Charisma


Muut levyarviot löydät täältä.

fb_cta
Mainokset

One thought on “Levyarvio: Genesis – Nursery Cryme (1971)

Add yours

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggers like this: