Viikon Teos 15: Jack O’The Clock: Repetitions of the Old City II

Bela Fleckin avauksen jälkeen siirrymme tutkimaan aivan toisenlaista progressiivista americanaa. Siirrymme 90-luvulta nykyaikaan, vuoteen 2018, makeasta roots-jazzista paljon kuulaampaan ja abstraktimpaan, rikkaasti instrumentoituun musiikkiin, joka muistuttaa amerikkalaisuudesta kulttuurien sulatusuunina. Tällä levyllä slide-putken lisäksi soivat niin kotot kuin zimbalonitkin.

Repetitions of the Old City II -levyn kansitaiteessa on jotain unenomaista, kerroksellisen nostalgista. Koko levyä hallitsee jonkinlainen melankolian sävyttämä nostalgia. Kappaleet ovat muistoja menneistä ajoista. Jollain erikoisella tavalla musiikin kiireetön ja melodinen surumielisyys muistuttaa minua Rushin 90-luvun musiikista, varsinkin Roll the Bones -levystä, vaikka käytetyt tyylikeinot ovat toki hyvin erilaisia. Sävellystapa on saanut paljon vaikutteita taidemusiikin säveltäjien työtavasta. Vaikkapa ambient-henkistä ”Damascus Gate”pastissia seuraava eepos ”Miracle Car Wash, 1978” alkaa dobroineen kuin melankolinen rootspop-kappale, mutta kehittyy tarinamaisesti osa osalta yhä monimutkaisempaan suuntaan, ja matkalla kuullaan erittäin taitavasti kirjoitettua ja puupuhaltimin instrumentoitua kontrapunktia. Progen maailmasta lähin vertailukohta on Gentle Giant, mutta sävelkynä kyllä seuraa Bachin avaamia uria.

Repetitions II on sikäli erikoinen levy, että oikein tällaista musiikkia en ole aikaisemmin miltään muulta yhtyeeltä kuullut. Melankoliset yleissävyt tuovat mieleen Rushin, kontrapunkti Gentle Giantin (neloskappale ”Errol at Twenty-Three” on ehkä selkein Gentle Giant –henkinen ralli), puupuhaltimet ja rikas instrumentaatio RIOn ja avant-progen pioneerit. Arkitehtoninen kirjoitustapa lähinnä After Cryingin Megalázottak és megszomorítottak -levyn. Kolmoskappale Island Time tuo jostain syystä mieleen David Gilmourin soolotuotannon ja Pink Floydin haaveellisemman puolen. Laulua on aika vähän, mikä lienee harkittua, sillä laulajan resurssit ovat aika niukat. Toisaalta äänessä on samoja miellyttäviä Greg Lake-kaikuja kuin Roine Stoltilla.

Minun kirjoissani Repetitions II kärkkyy selvästi vuoden 2018 parhaan levyn paalupaikkaa. Se palkitsee jokaisella uusintakuuntelulla, taitava sävellystyö näkyy ennen kaikkea lähestyttävien melodioiden, kiinnostavan ja hivelevän instrumentaation ja kerroksellisen monimutkaisuuden yhdistelmässä. Kuulostaa hyvältä ja kiehtovalta ensikuuntelulla, ja avautuu uusintakuunteluilla yhä syvemmälle.

Kirjoittaja: SAKU MANTERE

Lue myös Janne Yliruusin arvostelu levystä.


 


Muut Viikon teos -sarjan osat löydät täältä.


fb_cta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggers like this: