Levyarvio: Van der Graaf Generator – The Least We Can Do Is Wave to Each Other (1970)

The Least We Can Do Is Wave to Each Other on 1967 perustetun Van der Graaf Generatorin toinen studiolevy. Käytännössä kyseessä on kuitenkin oikeastaan yhtyeen ensimmäinen todellinen albumi koska sitä edeltänyt vuonna 1969 ilmestynyt amerikkalaisen Mercury -levy-yhtiön julkaisema The Aerosol Grey Machine oli itseasiassa tarkoitettu vokalisti/säveltäjä Peter Hammillin (s.1948) soololevyksi. Monimutkaisten levy-yhtiö vääntöjen seurauksena levy kuitenkin laitettiin VdGG:n nimiin. The Aerosol Grey Machine ei myöskään saanut kovinkaan laajaa levitystä ja julkaistiin vähin äänin vain USA:ssa.

The Least We Can Do Is Wave to Each Otherin myötä VdGG löysi sopivan kodin itselleen ex-journalisti Tony Stratton Smithin perustaman uuden Charisma -yhtiön yhtenä ensimmäisistä artisteista Rare Birdin ja The Nicen ohella. Stratton Smith toimi myös VdGG:n managerina, ja uskoi vahvasti  erityisesti nokkamies Peter Hammilliin tukien bändiä ehkä jopa enemmän kuin mitä yhtyeen varsin hurja ja kummallinen musiikki olisi kaupallisen (epä)potentiaalinsa puolesta ansainnut.

The Aerosol Grey Machinen ydinryhmän muodostanut Peter Hammill, kosketinsoittaja Hugh Banton (s.1949) ja rumpali Guy Evans (s.1947) täydennettiin puhallinsoittaja David Jacksonilla s.1947) ja basistiksi vaihtui Keith Ellisin tilalle Nic Potter (1951-2013).

vdgg_1970
David Jackson, Guy Evans, Peter Hammill, Hugh Banton ja Nic Potter.

Neljässä päivässä äänitetyn levyn aloittaa ”Darkness (11/11)” joka käynnistyy hiljaisen pahanteisesti tuuliefektien siivittämänä kunnes räjähtää parin minuutin jälkeen kunnolla käyntiin ja osoittaa kiteytetysti mistä levyssä on kyse. Äärimmäisistä kontrasteista. Hammill käyttää ääntään upeasti siirtyen hetkessä kauniista kuoropoikamaisesta laulusta tai hiljaisista kuiskauksista pirullisen raivokkaisiin karjahduksiin. Bändi säestää tehokkaasti ja etenkin David Jacksonin ronskit tupla-saksofoni-tuuttailut (jep, Jackson soitti biisissä kahta fonia samaan aikaan!) ovat jo tässä vaiheessa hienoa kuultavaa. Valitettavasti hieman ponneton äänitys vie etenkin rummuilta ja koskettimilta voimaa. Ainoastaan vokaalit ja saksofoni leikkaavat kunnolla läpi. Tehokkaammalla tuotannolla The Least We Can Do Is Wave to Each Other olisi varmasti ollut paljon suurempi tapaus ja olisi voinut haastaa jopa King Crimsonin In The Court Of The Crimson Kingin paikan taistelussa alkuaikojen synkän progen valtaistuimesta.

Levyn kakkosraita ”Refugees” pastoraalisen kaunis kappale jo hyvä vastin pari räväkälle aloitusraidalle. Kaihoisan kaunis lauluosuus vuorottelee intensiivisemmän instrumentaaliosuuden kanssa. Kappaleessa kuullaan myös studiomuusikko Mike Hurwitzin selloa. Samaa bändin lempeää puolta (jota ei tämän levyn jälkeen enää usein kuultukaan) edustaa myös kappale ”Out Of My Book” joka ei kuitenkaan ole aivan yhtä onnistunut kuin ”Refugees”.

Levyn hurjin ja ehkäpä viehättävin kappale on keskiaikaisesta noituudesta hieman hupaisankin vilpittömän oloisesti tarinoiva ”White Hammer”. Tummasti pörisevän basson ja urkujen sekoituksena syntyneen ”riffin” päälle rakennettu kappale on todella viihdyttävä. Ensimmäisen säkeistön päättävä isku

And the Hammer struck hard

on mahtava.

Kappaleen viimeisessä, massiivisesti kumisevassa, osuudessa helvetti päästetään kunnolla irti Guy Evansin takoessa rumpuja taustallaan kiertävä urkunuotti ja David Jacksonin riipiessä saksofonistaan mahdollisimman ryöttäisiä freejazzmaisia tööttäyksiä.  Tunnelma on todella kuumottava ja hienosti synkeisiin sanoituksiin täsmäävä.

Kompakti kuusi minuuttinen ”Whatever Would Robert Have Said?” sisältää lyhyestä kestostaan huolimatta monta eri käännettä ja saattaa olla albumin monimutkaisin kappale, mutta tuntuu myös hieman epäkoherentilta kokonaisuudelta. Kappeleen nimi on viittaus Robert J. Van de Graaffiin jonka nimestä bändin nimi Van Der Graaf Generator väännettiin.

Leppoisan ”Out Of My Bookin” jälkeen levyn päättää apokalyptisesti pauhaava, ihmiskunnan tuhoavasta vedenpaisumuksesta (ehkä ilmastonmuutoksen aiheuttama?) kertova ”After The Flood”joka onkin komea finaali levylle. Etenkin sen hokema

And when the water falls again,
All is dead and nobody lives

on vaikuttava ja sen jälkeen kuultava seuraava rankka instrumentaalijakso on todella ravisuttava. Yhdessä kohtaa Hammillin karjaisua (”Total annihilatiooooooooooooon!”)  on efektoitu kuulostamaan hieman samalla tavalla raastavan rupiselta kuin Greg Laken ääni ”21st Century Schizoid Manissa”. Vaikuttava hetki.

Yli 11 minuuttisena After The Flood on kuitenkin hieman ylipitkä eikä viimeisen minuutin sähkökitarointi basisti Nic Potterilta ole erityisen vakuuttavaa kuultavaa. Toisaalta kyseessä olikin ensimmäinen kerta kun Potter oli eläissään kokeillut sähkökitaraa…!

leastThe Least We Can Do Is Wave to Each Other on tasaisen vahva näyte nuoren bändin osaamisesta. Harmi vaan että albumin studiotekninen puoli (tuottajana John Anthony ja äänittänäjä Robin Cable) ei ole aivan sisällön tasolla ja osa kappaleiden voimasta jää selvästi välittymättä. Levy sai ilmestyessään hyvät arvostelut ja nousi jopa Brittien albumi-listan top-50:iin. Sijoitus jäi itseasiassa parhaaksi kotimarkkinoilla vaikka tulevina vuosina yhtye niitti huomattavasti suurempaa suosiota manner-Euroopassa ja etenkin Italiassa. VdGG julkaisi vielä toisenkin studiolevyn loppuvuodesta 1970, mutta hieman pliisumpi H to He Who Am the Only One ei aivan yllä The Least We Can Do:n tasolle vaikka mainio levy onkin.

Parhaat biisit: ”Refugees”, ”White Hammer” ja ”After The Flood”

Arvosana: ****

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet:

  1. ”Darkness (11/11)” 7:30
  2. ”Refugees” 6:25
  3. ”White Hammer” 8:18
  4. ”Whatever Would Robert Have Said?” 6:10
  5. ”Out Of My Book” 4:07
  6. ”After The Flood” 11:36

Bändi:

Peter Hammill: Akustinen kitara, laulu ja piano ”Refugeesissa” David Jackson: Tenori -ja alttosaksofoni, huilu ja taustalaulu Hugh Banton: Farfisa-urut, piano ja taustalaulu Nic Potter: bassokitara ja sähkökitara Guy Evans: Rummut ja perkussio

Muut soittajat:

Mike Hurwitz: Sello ”Refugeesissa” Gerry Salisbury: Kornetti ”White Hammerissa”

Tuottaja: John Anthony

Levy-yhtiö: Charisma


Muut levyarviot löydät täältä.

fb_cta
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggers like this: