Levyarvio: Genesis – Foxtrot (1972)

Genesiksen neljäs studioalbumi Foxtrot jatkaa tyylillisesti pitkälti siitä mihin edellinen albumi Nursery Cryme bändin oli vienyt. Foxtrot hioo edelleen bändin hyvin omalaatuista näkemystä sinfonisesta progesta jossa pastoraalisen kauniit hetket yhdistyvät taitavaan yhteissoittoon ja hieman kummallisiin usein humoristisiin yksityiskohtiin.

Levyn aloittava ”Watcher Of The Skies” käynnistyy jo ikonisella Mellotron-introlla (vempele ostettiin King Crimsonilta jolle kyseisiä kapistuksia jäi kaupan jälkeen vielä kaksi) ja käynnistyy sitten todenteolla rytmiryhmä Mike Rutherford ja Phil Collinsin kolistellessa sisään suht mutkikkaalla soitollaan (kimurantin sovituksen inspiroi Collinsin mukaan bändin näkemä Yesin keikka). Collins on aina ollut Genesiksen taitavin instrumentalisti, mutta myös Rutherford todella loistaa Foxtrotilla. Hänen bassottelunsa kautta levyn on todella maukkaan kuuloista ja ennen kaikkea hän ja Collins soittavat upeasti yhteen.

Watcher Of The Skiesia seuraava Timetable on hieman yhdentekevä romanttinen ja nostalgisesti ritarillisempien aikojen perään haaveileva rauhallinen kappale. Ei se missään nimessä huonoa musiikki ole, ja monella muulla Genesis-levyllä sekin saattaisi näyttäytyä paremmassa valossa, mutta tässä seurassa se auttamatta jää välipalan rooliin.

”Get ’em Out By Friday” palauttaa levyn jälleen tosissaan oikeille urille. Kyseessä on hetkittäin hienosti rokkaava, mutta myös paljon muita vaiheita sisältävä polveileva mini-eepos (mittaa kappaleella on ”vain” hieman yli 8 minuuttia). Sanoitukset yhdistelevät hauskasti sci-fiä ja yhteiskuntakritiikkiä ja vokalisti Peter Gabriel vaihtelee lennosta laulutyyliään riippuen siitä ketä tarinan henkilöistä hän tulkitsee. Gabriel tekee muutenkin levyllä upeaa työtä. Hänen omaperäinen, hieman kypsymättömän karkea ääni jossa on progelle suht poikkeuksellisesti mukana myös häivähdys soulia on äärimmäisen karismaattista ja kiehtovaa kuultavaa. Välttäen silti olemasta samalla tavalla vieraannuttavan omituista kuten vaikkapa aikalaisten Peter Hammillin (Van der Graaf Generator) tai Roger Chapmanin (Family) äänet voivat äärimmäisimmillään olla. Ei olekaan ihme että lukuisat neoproge-vokalistit ottivat juuri hänet esikuvakseen (tähän vaikutti toki myös Gabrielin teatraalinen esiintyminen livekeikoilla). Nimenomaan Peter Gabrielin vokaalit nostavat useat levyn kappaleista omaperäisyydellään klassikko-sarjaan. Yhtään väheksymättä pääsäveltäjä Tony Banksin tekemää upeaa työtä levyn musiikin parissa.

foxtrot.jpg
Kansitaide: Paul Whitehead

Seuraavaksi on vuorossa viisiminuuttinen ”Can-Utility and the Coastliners” joka on, paitsi Genesiksen, niin myös ylipäätänsä ”suurten” progebändien yksi suurimmista unohdetuista helmistä. Kappale joka yleensä aina unohdetaan kun Genesis-klassikoista puhutaan. Aivan upea, melodinen ja koskettava kappale jossa Gabriel laulaa vuoroin nimensä veroisesti kuin enkeli ja välillä intoutuu tunteikkaisiin parahduksiin. Rutherford, Banks ja Steve Hackett -kolmikko pääsee kaivamaan myös ensimmäistä kertaa levyllä 12 kieliset kitaransa esiin joiden kilkatus tuo mieleen mukavasti parin edellisen levyn pastoraalisemmat tunnelmat. Tällä kertaa akustisia kitaroita ryyditetään tosin taustalla erittäin voimakkaasti soittavan rytmiryhmän työskentelyllä ja Tony Banksin upeilla mellotron sommitteluilla. Rutherford pääsee soittamaan muutamia todella maukkaan kuuloisia bassolinjoja ja yhden lähes bassosoololta kuulostavan hetken.

”Can-Utilityn” jälkeen kuullaan Steve Hackettin akustinen soolokitarakappale ”Horizons”. Puolitoistaminuuttisena se jää varsin yhdentekeväksi näppäilyksi vaikka ihan kaunis onkin, mutta toiminee sentään jonkinmoisena introna seuraavana vuorossa olevalle järkäleelle. ”Horizonista” on jäänyt minulle päällimmäisenä aina fiilis että Steve Hackett polki studiossa jalkaa todeten ”Steve Howekin sai soittaa akustisia sooloja Yesissä niin kyllä minäkin!”. Genesiksellä oli vielä näihin aikoihin tapana olla perässähiihtäjä monissa asioissa suhteessa Yesiin ja King Crimsoniin.

Levyn huipentaa legendaarinen ”Supper’s Ready” joka on yksi progressiivisen rockin rakastetuimmista teoksista. Jos Foxtrot ei olisi muuten vielä vakuuttanut puukorvaista kuulijaa niin luultavasti tämä 23 minuuttinen spektaakkeli sen lopulta tekee. Toisin kuin vaikka Yesin hyvinkin sinfonisen koherentti, samana vuonna ilmestynyt, ”Close To The Edge” ”Supper’s Ready” on kaikkea muuta kuin yhtenäinen. ”Supper’s Ready” itseasiassa muodostuu 7 erillisestä kappaleesta jotka vain on nidottu sovitusvaiheessa yhteen. Jotenkin kummasti bändi on kuitenkin saanut homman toimimaan ja lopputulos on kerrassaan hurmaava psykedeelinen odyssey läpi erilaisten kummallisten hetkien (niin musiikillisten kuin sanoituksellisten).

Supper’s Readyssa kohdataan niin montypythonmaista huumoria, romanttisia hetkiä kuin ilmestyskirjanpetokin. Kappaleen ikimuistoisin hetki on osio ”Apocalypse 9/8” joka rokkaa todella upeasti nimensä mukaisessa tahtilajissa. Yksi 70-luvun sinfonisen progen uljaimmista hetkistä. Tony Banksin kosketinsoitinsoolon (joka Banksin mukaan oli tarkoitus olla parodiaa Keith Emersonin vauhdikkaasta tyylistä! Itse en oikein hahmota yhteyttä.) aikana on helppo kuvitella että tästä tämä ei enää voi parantua, mutta homma räjähtää vielä seuraavalle tasolle Peter Gabrielin laulaessa dramaattisen voimallisesti:

666 is no longer alone,

He’s getting out the marrow in your back bone,

And the seven trumpets blowing sweet rock and roll,

Gonna blow right down inside your soul.

Kerrassaan upeaa. Lopuksi putkikellojen kilke ja Gabrielin erittäin intohimoinen laulusuoritus saattaa levyn katharttiseen ja kauniiseen päätökseen. Surrealistinen uni/painajainen on ohi. Kaikki on ehkä hyvin.

Foxtrot on paitsi Genesiksen paras albumi myös yksi 70-luvun sinfonisen progen hienoimmista levyistä.

Arvosana: *****

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet:

  1. ”Watcher of the Skies” 7:21
  2. ”Time Table” 4:47
  3. ”Get ’Em Out by Friday” 8:35
  4. ”Can-Utility and the Coastliners” 5:45
  5. ”Horizons” 1:39
  6. ”Supper’s Ready” 22:57
    a. ”Lover’s Leap”
    b. ”The Guaranteed Eternal Sanctuary Man”
    c. ”Ikhnaton and Itsacon and Their Band of Merry Men”
    d. ”How Dare I Be So Beautiful?”
    e. ”Willow Farm”
    f. ”Apocalypse in 9/8 (Co-Starring the Delicious Talents of Gabble Ratchet)”
    g. ”As Sure as Eggs Is Eggs (Aching Men’s Feet)”

Kokonaiskesto: 51 minuuttia

Bändi:

Tony Banks: urut, mellotron, piano, sähköpiano, 12-kielinen kitara, taustalaulu Phil Collins: rummut, laulu, lyömäsoittimet Peter Gabriel laulu, huilu, lyömäsoittimet, oboe Steve Hackett: sähkökitara, 12-kielinen kitara, akustinen kitara Mike Rutherford: basso, bassojalkio, 12-kielinen kitara, sello, taustalaulu

Levy-yhtiö: Charisma


Muut levyarviot löydät täältä.

fb_cta
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggers like this: