Sarja: Camel – Moonmadness (1976)

Kahdessa vuodessa Camel oli noussut levy-yhtiön hylkykappaleiden roskakorista loppuunmyydyn Royal Albert Hallin lavalle, joten bändin oli helppo vetää johtopäätös, että nyt on kyllä jotain tehty oikein. Levy-yhtiö Decca yritti tietysti rahan hajusta huumaantuneena painostaa yhtyettä kirjoittamaan lisää hittejä, mutta kun se tähänastinen hittikin oli tullut omaa nenää seuraten omituisella instrumentaalilevyllä, niin nelikon oli tälläkin kertaa helppo pitää päänsä ja tehdä tasan sitä, mitä sattui huvittamaan. The Continuing Journey of the Snow Goose oli tietysti viimeisenä mielessä.

Kuten edellislevyyn valmistautuessa, pääasiallinen biisintekijäkaksikko Andy Latimer ja Peter Bardens pakkasivat kimpsunsa ja lähtivät taas maaseudun rauhaan kirjoittelemaan biisejä. Tärkeänä linjanvetona päätettiin, edelleen vaivanneesta suoritusepävarmuudesta huolimatta, palauttaa laulupuoli takaisin yhtyeen arsenaaliin, ja muutenkin keskityttiin yksittäisiin biiseihin koko levyn mittaisen yhtenäisen teoksen sijasta. ”The White Rideristä” alkaneesta ja Goosella pankin räjäyttäneestä konseptiajattelusta ei kuitenkaan päästetty vielä irti; bändinsä tilaan ilmeisen tyytyväiset miekkoset fiilistelivät täydellisesti yhteen hitsautuneen retkueensa toisiaan täydentäviä persoonallisuuksia ja päättivät tehdä levyn itsestään!

band4.gifTöihin siis käytiin aikomuksella vangita kunkin bändiläisen olemus säveliin; jokaiselle jäsenelle omistettiin yksi biisi ja loput saatavilla olleesta levytilasta täytettiin sitten teemaan kuulumattomilla lisukkeilla. Perimätieto ei kerro minkälaisen petroolin voimin kaksikko mökillä työskenteli, mutta yhtä kaikki sessioiden lomassa herrat säikkyivät erinäisiä yleensä täydenkuun aikaan tapahtuneita ilmiöitä niin perinpohjin, että reissun hedelmät nimettiin näiden kokemusten pohjalta. Tammi-helmikuussa 1976 Rhett Daviesin ohjauksessa nauhoitettu ja Deccan kuukautta myöhemmin julkaisema neloslätty sai siis nimekseen Moonmadness. Alkuperäinen brittikansi katsottiin olevan rapakon takaiselle yleisölle liian korkealentoinen, joten heille levy verhoiltiin pönttöpäiseen kuvaan kuunvalloittajakamelista avaruuspuvussa.

Camel-moonmadness
Moonmadnessin alkuperäinen kansi.

Lyhkäisenä introna toimiva ”Aristillus” nojaa jynkyttävän synabasson päällä liiteleviin kosketinlinjoihin ja rumpali Andy Wardin efektoituun höpötykseen. Siinä missä Wardia ei yleensä mikin äärestä tavattu, kappaleen kiipparipainotteiset instrumentaaliosiot ovat tarinan mukaan kitaristi Andy Latimerin käsistä lähtöisin. Levyn nimen kuuteemaa mukaillen biisin niin sanottu lyriikka koostuu kahdesta kuun kraaterista, Aristillus & Autolycus. ”Song Within a Song” tuo koko bändin mukaan Peter Bardensin kosketinmelodioiden johtamana, hassuun vivahtavan intron jälkeen tutun kaltaisen rauhallisena ja maalailevana. Tausta-arpeggiot vaihtuvat kitarasta sähköpianoon ja huilu alkaa viedä melodioita eteenpäin. Basisti Doug Fergusonin laulun tullessa sisään huomataan, että vokaalisuoritus ei vieläkään ole sen karismaattisempi tai voimakkaampi kuin aikaisemmillakaan yrityksillä, mutta tällä kertaa sitä oli keksitty maskeerata efekteillä luontevaksi osaksi muuta hämyistä tunnelmaa. Latimerin voimakkaampien, kitaratuplauksien tukemana kasvavien riffien jälkeen kappale etenee iloisesti jolkottavaan, Bardensin tähdittämään instrumentaaliosioon, joka ei, toisin kuin kappaleen nimestä voisi päätellä, palaakaan alkuperäiseen lauluosioon, vaan lopulta hiljennyttyään johtaa rivakan poukkoilevaan kolmosraitaan ”Chord Changeen”. 

Levyn ensimmäinen konseptibiisi pohjautuu Bardensin heilahtelevaan persoonaan äkkinäisine sointuvaihdoksineen ja nopsine juoksutuksineen, sekä myöskin kauniin kuulaine melodioineen. Latimer tributoi kumppaniaan upean lyyrisellä soololla, ja taustalla Wardin ja Fergusonin jokainen liike on keskenään synkronoitu. Alun veikeämpään menoon paluuta edeltävä Bardensin oma soolo on kitaristin vastaavaa vähemmän kaunopuheinen, mutta miellyttävä sekin. Vähän ikävän fade outin kautta päästään ekan puoliskon päätökseen, eli lyhyeen kauniiseen tunnelmapalaan nimeltä ”Spirit of the Water”, jossa pianon kantamien nokkahuilumelodioiden kanssa vuorottelevat lauluosat on taas efektoitu osaksi veden virtausta. Viimeisimmiltä CD-painoksilta löytyvä pianodemo on ehdottomasti julkaisemisen arvoinen, ja varmastikin Camelin reissueiden paras yksittäinen bonusbiisi kun kokonaiset keikkanauhoitukset unohdetaan.

moonmadness
USA:ssa Moonmadness julkaistiin vähemmän hempeällä kannella.

Kakkospuolen alkuun tunnelma taas vaihtuu, ja bändin maanläheinen rauhantekijä ja asioidenhoitaja Doug Ferguson saa osakseen verraten suoraviivaisen rokkipalan nimeltään ”Another Night”, joka julkaistiin myös singlenä. Useampikin Camelin tuleva singlejulkaisu jakaa samantyyppisen yhteen hakkaavaan bassonuottiin perustuvan rytmipohjan, mutta tämän nimenomaisen kappaleen tekee seuraajiaan kiinnostavammaksi Wardin ja Fergusonin ideoima suoran pompotuksen katkaiseva pieni hyppy. Luikertavan basson ja nykivän rumpubiitin pohjustama kitaramaalaus antaa pienen tauon suoraviivaisesta marssista ennen Latimerin laulamiin säkeistöihin ja vähän rouheampaan kitarasooloiluun palaamista.

Andy Latimerille omistettu ”Air Born” starttaa uran kauneimpiin kuuluvalla huilumelodialla ja seesteisillä säkeistöillä ennen brittiläisromanttista sateen ja tuulen sävyttämää instrumentaaliosaa, jonka efektit kuulemma luotiin nauhoittamalla Andy Wardia hönkimässä jointtisavujaan. Mainittu herra Ward ikuistetaan levyn finaalissa, eli yhdeksänminuuttisessa instrumentaalissa nimeltään ”Lunacy”, ei kun anteeksi ”Lunar Sea”, päättäen levyn, kuten se alkoikin, kuuteemaiseen biisiin. Intron aikana kuullaan lisää efekti-innovointia, kun biisin sankari Ward puhaltaa kuplia vesiämpäriin aikaansaaden lunaarisen pulputuksen. Biisin kulmakivenä toimii Fergusonin vikkelä bassokuvio, jota treenatessa olen kipeyttänyt käteni moneen kertaan. Rauhallisemman bassoriffin päälle nappuloitaan rullaava Bardens uppoutuu pitkään sooloon ennen kuin Latimer hyppää alussa kuullun bassoriffin selkään kanavoimaan sisäistä allanholdsworthiaan, tämä soolo kuten osittain koko biisikin oli kuulemma inspiroitunut pienestä Soft Machinenlämppärinä vietetystä kiertueesta, ja levyn päätösbiisi ilmentääkin Camelin silloista tulkintaa jazzista. Biisi feidataan Bardensin synamattoihin ja vaimeisiin rajuilmaa tavoitteleviin efekteihin, jotka joissain vinyylipainoksissa jäivät soimaan ad infinitum kunnes neulan nosti lautaselta pois. Oma vuoden 1976 brittikakkospainokseni ei sitä valitettavasti tee. Sama idea toteutettiin, CD-formaatin rajoissa, rantaan iskevien aaltojen äänillä Camelin kahdennellatoista levyllä Harbour of Tears, kenties vaivihkaisena 20-vuotistribuuttina Moonmadnessille. 

Camelin levyfirmat Decca ja Camelproductions ovat ihailtavan tarmokkaasti toteuttaneet hc-entusiastien toiveita, ja markkinoilla on virallista konserttitaltiointia melkein joka ikisen levyn kiertueelta. Moonmadness oli pitkään yksi niistä yhdellä kädellä laskettavista poikkeuksista, kunnes vuoden 2009 deluxe-painos pläjäytti tiskiin kokopitkän keikan Lontoon Hammersmith Odeonista vuoden 1976 huhtikuulta. Samalta keikalta vilautettiin muutaman biisin verran suttuista kuvaa viisi vuotta aiemmin ilmestyneellä Moondances-DVD:llä, jota sivuttiin jo kahdessa edellisessä episodissa, mutta iltamat olivatkin tarttuneet nauhuriin ihan kokonaisuudessaan. Vajaan puolentoista tunnin setistä julkaistiin aikoinaan vain ”Lunar Sea” ”Another Night” -singlen b-puolella, joten tämä arkistoista ongittu kokopitkä keikkanauhoitus huippukautensa loppua lähestyvältä bändiltä on taas yksi Graalin malja -tason tapaus. Ihan suoraan ei koko keikka CD:ltä soi, ”Lunar Sea” kun on kapasiteettirajan vastaan tultua livautettu ykkölevylle, mutta saumattomaksi playlistiksi homman kokoaminen vaatii hyvin vähän vaivaa. Settilistaltaan erinomainen ja äänenlaadultaan oiva nauhoitus on todella miellyttävää kuunneltavaa pienine mokineenkin, vaikka lopulta yleensä katsonkin biisien studiotaltioinnit tämän kokoonpanon tuotosten definitiivisiksi versioiksi. Aiemmin tänä vuonna oivassa vedossa oleva nyky-Camel kiersi mualimaa soittaen Moonmadnessia kokonaisuudessaan ensi kertaa ikinä, ja kiertueelta onkin lähitulevaisuudessa luvassa uran toinen Royal Albert Hall -livejulkaisu.

Jossain vaiheessa Moonmadness-promokiertuetta, basisti Fergusonin aloitteesta, bändin laajensi livesoundiaan kutsumalla remmiin jokapaikanhöylä Mel Collinsin puhaltimineen. Tämän kvintettikokoonpanon livekunnosta ei ole mitään virallista näytettä saatavilla, mutta melkoisen rupusoundinen bootleg syyskuiselta Kulttuuritalon keikalta näyttää Collinsin tuovan ihan kivaa, joskin rajallista lisää bändin soundiin. ”Rhayader Goes to Town” ja ”Lunar Sea” saavat osakseen tömäkkää saksofonisooloilua, ja toisaalla Collins istuu joko takahuoneessa teekupin ääressä tai toisinaan vapauttaa Latimerin kitaran varteen tarttumalla huiluun. ”Song Within a Songissa” tämä etenkin kuuluu, ja Collinsin huilismi on huomattavasti Latimeria koristeellisempaa. Tämä ensimmäinen pieni kokoonpanoviilaus laukaisi pian myös huomattavasti merkittävämmän muutoksen, kun Collinsin fonittelusta innostunut Andy Ward alkoi puskea bändin rytmimaailmaa kohti jatsahtavampaa tatsia – jämäkän juureva Ferguson ei tätä ajatusta kokenut omakseen, ja näin ollen tammikuussa 1977 julkaistiin uutinen Camelin alkuperäisnelikon hajoamisesta. Perinnöksi Latimer-Bardens-Ferguson-Ward-kokoonpano jätti lupaavan debyytin ja kolme kivikovaa klassikkoa, joista viimeinen on ehkä jopa se hienoin. Tai ehkä kuitenkin toiseksi, tai kolmanneksi. Aika hienoja ne kaikki ovat, ja Moonmadness kolmikosta ehkä tunnelmiltaan monipuolisin.

Yksi henkilökohtaisista suosikkibasisteistani katosi musiikkibisneksestä vähin äänin; ainoa Discogsista jäljitettävä Fergusonin kamelinjälkeinen levytys on vuonna 1978 Thumb Recordsin julkaisema Who Invited Them? -kokoelma, jolta löytyy Headwaiter-nimisen orkesterin kaikki kolme jälkipolville säästynyttä biisiä. Mistään striimauslähteestä en ole näytteitä löytänyt, joten tässä olisi hamstrausinnon iskiessä sopivan obskyyri kohde Camel-kokoelmaa täyttämään.

Kirjoittaja: PEKKA TURUNEN

Camel -sarjan muut osat löydä täältä.


fb_cta

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggers like this: