Sarja: David Bowie – Aladdin Sane (1973)

EPIGRAMMA “We were not evolving, merely surviving. Moreover, the clothes were fab.”

Levytystä tehdessä manageri, Tony Defries, saattoi toisinaan piipahtaa paikan päällä. Hän hiiviskeli turkiksiin puettuna hiljaa kuin kissa studion seiniä pitkin eikä milloinkaan kommentoinut musiikkia, sillä vaikka hän ymmärsi sen välttämättömyyden, sen sisältöön puuttuminen kiinnosti häntä kuvioissa kaikkein vähiten. Hän oli näet kompromissittoman lojaali mille tahansa idealle joka tuottaisi hänelle itselleen mahdollisimman paljon fyffeä.

BOWIE EEPOS otos 6

Kuten kaikki suuret visiot, hänen suunnitelmansa oli selväpiirteinen ja yksinkertainen. Nyt kun David Bowie oli Number One UK:ssa, hänen tulisi olla sitä myös USA:ssa ja toisella suurella markkina-alueella, Japanissa. Näihin pyrittiin useilla kiertueilla koti- ja ulkomailla UK:n kiertue oli käynnistynyt oitis albumin purkittamisen jälkeen (tammi 1972), ja päättynyt syyskuussa. Se oli päässyt hyvään vauhtiin jo heinäkuussa, jolloin Top Of The Pops-esiintyminen vahvisti Ziggyn menestyksen. Defries oli hyvä valikoimaan ja puffaamaan tiettyjä näyttäviä aspekteja Ziggyn showsta. Jos jokin temppu toimi, se lavastettiin uudelleen ja uudelleen. Hän koulutti Bowieta supertähteyteen palkkaamalla henkilökohtaisia assistentteja, henkilökohtaisia valokuvaajia, henkivartiojoita, PR-ihmisiä jne, kaikenlaista mikä korosti Bowien asemaa VIP-tason henkilönä.

VIP-vedätys vietiin toiseen potenssiin kun päästiin valtameren yli. Bändi asui ja eli loistohotelleissa ja ajeli limusiineilla, heitettiin huhua merkittävistä yhteistyöhankkeista ja elokuvaprojekteista, tehtiin kaikki jotta saataisiin media käsittämään että nyt tuotiin maahan jotain The Beatlesin vertaista, vähintään. Kaikki tämä tehtiin laskuttaen RCA:ta, levyyhtiötä, jonka kirjanpitäjät toki pistivät summat tuleviin saataviin, kuitattavaksi sinä kauniina päivänä kun artistit alkaisivat vetämään puoleensa isoja rahoja.

Defries oli jo aiemmin siirtänyt MainManin, putiikkinsa New Yorkiin, missä hän palkkasi taloon Warholin hylkäämiä tähdenalkuja, sillä lupauksella että Bowien nousu taivaisiin tuottaisi heillekin mainetta ja kuuluisuutta. Nämä panivatkin parastaan promoamisessa ja provoamisessa, saaden suurissa kaupungeissa vedettyä keikoille älyköillä ja julkimoilla höystettyä innokasta yleisöä. Sama väki veti Davidin oitis huuruiseen syleilyynsä, ja tutustutti hänet dekadenttiin 70-luku skeneensä, joka herätti vaikutteille alttiissa sankarissamme välitöntä inhoa sekä ihastusta.

Näissä olosuhteissa, juhlinnan ja keikkailun lomassa, kulkuvälineissä ja hotellihuoneissa, Bowie alkoi kirjoittamaan uuden levyn materiaalia, johtoajatuksena ”Ziggy Amerikassa”. Ensimmäiseksi syntynyt ”Jean Genie” on olemukseltaan vielä oikeastaan jatkoa edellisen levyn glam-rokeille, mutta roolihahmon androgyyniseen cocktailiin oli lorahtanut hieman miestä väkevämpää: uusi kulmakarvaton ja salamoiva Ziggy, jonka otsassa paistoi täysikuu oli nyt entistä ”katu-uskottavampi” ja aggressiivisempi, ja emuloi Marc Bolanin sijasta Rollareita. ”Watch that Man” on jo enemmän uuden tyylin edustaja, ”Let’s spend the night togetherin” päheydestä nyt mitään puhumattakaan. ”Panic in Detroit” on jo musiikillisesti nilkkoja myöten syvemmällä Americanassa ja enteilee Bowien tulevaa heittäytymistä täysin mustan musiikin valtoihin.

jeangenie.jpg
Kuva: Brian Duffy

Sitten toisaalta vahvana tuli esiin Ziggyn eskatologinen puoli, kuvina barbariaan syöksyvästä, räjähdysalttiista länsimaasta, kohti katastrofia kulkevasta epätoivoisen hedonismin kyllästämästä mätänevästä kulttuurista. Jossa kaikessa itse punapäämme rypi nokkaa myöten ja ilmeisesti vallan mainiosti viihtyen. Kuten hän itse totesi jossain tuon ajan haastattelussa, sellainen sivilisaatio jossa hänen itsensä kaltaiset friikit tulevat suosituksi, ovat täydellä varmuudella tuhoon tuomittuja.”Aladdin Sane (1913-1938-197?)” ottaa inspiraationsa ”Menneen maailman” kirjoittajan, Evelyn Waughin läpimurtoromaanista ”Vile bodies”, alkuperäisnimeltään ”Bright young things”, jossa asussa se esiintyy myös laulun sanoissa.

Waughin ”Vile Bodies” on tumman huumorin sävyttämä moralistinen kuvaus Lontoon 1930-luvun ”degenroituneesta” seurapiirielämästä jossa shamppanja virtaa ja kokaiini kukoistaa vaikka Eurooppa suistuu sotaan. Bowien apokalyptisessa mielikuvituksessa nämä kirjalliset hahmot rinnastuivat hänen Amerikassa todistamaansa skeneen ja enteilivät siten välitöntä III maailmansodan syttymistä. Itse kappale perustuu kahden samantapaisen rytmisen kuvion toistoon. Nimikappaleen nsimmäinen, laiskan elegantti pianofraasi imaisee mukaansa, toinen teema taas on kertosäkeessä esiintyvä terävämpi, nopeampi ja aggressivisempi versio samasta kuviosta. Koko Bowien tuotannon maagisimpia kohtia on Mike Garsonin pitkä, hillitön, joka suuntaan poukkoileva avant-garde-pianosoolo, Bolderin pompottaessa bassollaan mantranomaisesti yllä mainittua kertosäkeen kuviota.

Jossain, junan kiitäessä halki Valtojen mittaamattomien välimatkojen, Bowie näki ikkunasta kolme tai neljä kuun valaisemaa futuristista kupolia autiomaassa, mitä mahtoivat olla? Armeija? Kasvihuoneita? Jonkun miljonäärin asunto? No nehän tietty olivat ihmisrodun viimeisiä tyyssijoita ydinsodan jälkeen, siellä he säteilyn runtelemilla vartaloillaan yrittävät matkia Mick Jaggeria, Twiggya ja harjoittaa fyysista rakkautta vanhojen videonauhojen opastuksella: Drive-in Saturday, resignoitunut doo-wop, kuumalle raudalle käpertynyt ”Moonage daydreamin” jatko-osa.

Bowien kaarti palasi kotiin ensimmäiseltä USA:n kiertueelta joulukuussa, ja uusi materiaali nauhoitettiin jälleen Tridentillä Ken Scottin kanssa vuodenvaihteessa. Tuolloin nauhalle tarttui myös kappale joka ylittää ”Amerikan Ziggy”-teemat, uudelle tasolle noussut. Biisi jota tarkoitan, on tietenkin ”Time”, joka herättää niin monimuotoisia tuntoja. Sen sanat ovat taas arvoitukselliset, mutta perusidea on selvä, aika, ja kuolema, elämän tylsyys ja riehakkuus, kaiken tyhjyys ja täyteys. Toisaalta synkkä, mutta jossain määrin hilpeä. Rakkauskin siellä vähän vilahtaa, vaikka sitten unelmien tasolla. Mike Garsonin ragtime-henkinen soitanto ja Mick Ronsonin kitaranhuudatus ja Bowien ironinen melodramaattisuus: tyypillistä, mutta täydellistä! Eli ”Time” on ehdottomasti levyn huippukohta. Paitsi tietenkin lukuunottamatta sen kaikkein hienointa biisiä, joka on sekin kuin elämä ja kuolema yhdistyneenä: ”Lady grinning soul”, joka on jälleen syntynyt kotona Englannissa, studiosessioiden yhteydessä.

David Bowie ei vielä ensimmäisen kiertueen perusteella tullut kaikkien tuntemaksi nimeksi Yhdysvalloissa. Tai voidaan sanoa että hänen maineensa kyllä sai ison boostauksen, mutta lähinnä sofistikoitujen diggareiden piirissä. Se ei tietysti riittänyt, koska Bowiesta piti tulla uusi Elvis. Olihan heillä yhteinen syntymäpäiväkin. Uuden levyn julkaisun jälkeen oli määrä aloittaa vielä toinen, jättiläismäisempi Amerikan turnee. Mutta tässä kohtaa RCA alkoi laittamaan kampoihin eikä halunnut ryhtyä enää maksajaksi. Defries ehdotti tähän että käytäisiin nopeasti promoamassa uutta levyä kuudessa amerikkalaiskaupungissa ja sitten Japanissa, ja sitten sen jälkeen mikäli Aladdin Sane olisi USAn listoilla, tehtäisiin Amerikan jättikiertue. RCA suostui, potentiaalia kuitenkin oli. Bowielle tai bändille ei näistä ehdoista kerrottu, vaan puhuttiin vain tähtitaivaan piakkoisesta aukeamisesta.

Kun sitten Japanissa olon aikana kävi selväksi että USAn läpilyöntiä ei tapahtunut luvatussa mittakaavassa. Bowie ja Spiders palasivat kotiin, tosin edelleen siinä uskossa että pian lähdettäisiin taas Amerikkaan 60:n kaupungin kiertueelle. Lisäksi tällä välin rumpali Mick Woodmansey oli tullut läheiseksi ystäväksi Mike Garsonin kanssa. “Parson” Garson, bändin amerikkalainen vahvistus, oli siviilissä scientologi joka ei siviilissä mistään muusta puhunutkaan paitsi scientologiasta. Ainoastaan Woodmanseyn kohdalla hänen evankelioimisensa tuotti hedelmää. Uskonveljet kävivät syvällisiä keskusteluja henkisistä asioista, ja eräänä päivänä niitten lomassa pulpahti esiin hämmästyttävä seikka: Defries maksoi Garsonille useita satoja prosentteja enemmän kuin Spiderseille, jotka nauttivat ainoastaan brittiläisen muusikkounionin taulukon alinta palkkiota, vaikka oltiin vuoden isoimman sensaation bändissä. Närkästyneet Spiderit marssivat Defriesin pakeille ja vaativat lisää liksaa. Defries lupasikin auliisti palkankorotuksen, mutta todellisuudessa bileet olivat ohi.

Defries kertoi Bowielle ettei Amerikkaan heti palatakaan. Bowie otti tyydytyksellä vastaan viestin, sillä hän oli väsynyt keikkailuun ja halusi keskittyä seuraavaan hankkeeseensa, joka olisi George Orwellin kirjaan Vuonna 1984 perustuva musikaali. Myös Spiderit olivat sinetöineet kohtalonsa vaatimalla palkankorotusta. Defries vinkkasi heistä ainoastaan Ronsonin sivuun ja kertoi että David tuskin jatkaa tällä taustabändillä, mutta no worries, Ronsonin kanssa tehdään erillissopimus ja MainMan tekee hänestäkin Bowien kaltaisen megatähden.

Ziggyn ja Spidersin viimeinen keikka oli Hammersmith Odeonissa 3.7.1973. Suuri osa Aladdin Sanen lauluista esitettiin. Sen lopussa Bowie shokeerasi palvojansa ilmoittamalla “this is the last show we’ll do”. Mutta kaikkein eniten järkyttyivät Bolder ja Woodmansey, joita ei kukaan varoittanut. Konsertin ikuisti filmille D.A. Pennebaker, ja se onkin rock-keikka sellaisena kuin Jumala rock-keikan tarkoittatti: kuin uskonnolliseen ekstaasiin vajonneita faneja, itsevarma, samaan aikaan sensuelli ja jylhine salamalogoineen välillä hieman mussolinimainen Bowie, ja riehakas, omasta upeasta soolourasta varma Ronson; nuo kaksi säteilevää olentoa leikittelevät ruumiillaan ja niiden energoilla, he lentävät korkealla.

Seuraavana päivänä pidettiin isot bileet Ziggyn jäähyväisten johdosta. Täynnä viihdemaailman silmäätekeviä. Mick Jagger, Jeff Beck, Barbra Streisand, Ringo, Paul, Cat Stevens, Keith Moon

Mutta yksi oli joukosta poissa, sydämistynyt Woodmansey. Spiders From Marsia ei enää ollut.

Teksti: JARKKO LEHTO

fb_cta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggers like this: