Sarja: David Bowie – Hunky Dory (1971)

I, I will be king! David Bowie rules, otto #4.

David Bowie konsertoi alkuvuodesta 1971 Yhdysvalloissa promotoimassa The Man Who Sold The Worldia. Rolling Stonen haastattelussa hän valaisi levyn syvintä olemusta; se perustuu hänen muistoihinsa ajalta, ”jolloin hän oli kaljupäinen transvestiitti” (Tulkitsen tämän viittaukseksi aikaan, jolloin Bowie eli kokelaana tiibetinbuddhalaisessa luostarissa). Hän kertoo halustaan yhdistää miimiä ja kabukiteatteria live-showhun ja lopuksi hän antaa häikäisevän kiteytyksen filosofiastaan: ”Musiikki saattaa sisältää vakavan sanoman, mutta sikäli kuin se itsessään on vain tuon sanoman välittävä kanava, se ei ansaitse tulla kyseenalaistetuksi, analysoiduksi tai edes vakavasti otettavaksi. Minusta se tulee prostituoida, tehdä maalatuksi huoraksi, parodiaksi itsestään. Sen tulisi olla klovni, Pierrot viestintuojana. Musiikki on sisällön naamio – musiikki on Pierrot, ja minä, esiintyjä, olen sisältö.”

Nuo näyttämötaiteelliset suunnitelmat tulisivat ajankohtaisiksi vasta seuraavana vuonna, sillä The Manin jälkeen Bowie keskittyi enemmän kirjoittamaan lauluja kuin esiintymään. Mutta ajatus musiikista klovneriana lähti konkretisoitumaan tästä edespäin. Tuona aikana Bowie tavallaan muuntautui kameleonttimaiseksi laulaja-lauluntekijäksi, joka otti häpeämättä vaikutteita joka suunnasta, alkaen kohdettaan parodioimalla, mutta vääntäen aina lopputuloksen omanlaisekseen. Musiikki säilytti viittauksen alkuperäiseen lähtökohtaansa, mutta sanoitukset menivät Bowien omaan surrealistiseen maailmaan, jossa vallitsi outo hopeinen hohto, kuin hivenen pahaenteinen viittaus johonkin yli-inhimilliseen, sanomattomaan ulottuvuuteen.

Ajelehdettuaan jonkin aikaa vailla oikeaa manageria, Bowie oli viimein saanut sellaisen, piinkovan ja ahneen Tony Defriesin, joka tulisi viimein ampumaan Bowien uran stratosfääriin ja tienaamaan sievoiset summat siinä ohessa. Hän sai neuvotelua kolmen levyn sopimuksen Bowielle suuren RCA:n kanssa, joten viimeinkin Bowien ura oli vakaalla pohjalla, ja hän saattoi keskittyä kokonaan musiikintekoon. Tony Visconti vetäytyi kuitenkin tässä kohtaa pelistä, sillä hänestä Defries pyrki hyväksikäyttämään Bowieta. Ystävysten välit katkesivat joksikin ajaksi, ja Visconti siirtyi tuottamaan Marc Bolania ja T.Rexiä.

Hunky Doryn ( = ”hyvä meininki”, suurinpiirtein) äänitykset alkoivat kesäkuussa, muuten samalla bändillä kuin aiempikin levytys, paitsi että Viscontin tilalla bassoa soitti nyt Trevor Bolder. Tuottajana debytoi Ken Scott, joka oli toiminut aiemmilla Bowien levyillä äänittäjänä ja sitä ennen ollut mukana Beatlesin valkoisen tuplan teossa. Pianon ääreen värvättiin jälleen Rick Wakeman, jonka hienostunut soitto esittää tällä levyllä samankaltaista roolia kuin Mick Ronsonin kitarointi TMWSTW:llä, se toimii useimpien biisien tukikehikkona. Ronsonin kitaran osuus onkin vähäisempää mutta virheettömän eleganttia, lisäksi hänen kädestään ovat peräisin albumin upeat jousisovitukset. Bolderin ja rumpali-Woodmanseyn kohtalona oli jäädä aivan taustalle, Woodmansey olikin sitä mieltä että Scott sai hänen työskentelynsä kuulostamaan pahvilaatikoiden läiskinnältä.

Ja jo viimeistään tällä levyllä on selvää että Bowien albumien ensimmäinen kappale saa aina erityisen painotuksen, jollain tavalla se vaikuttaa olevan päätään pitempi muita, ja toimii kuin levyn vastaanottokomiteana. ”Changes”ia pidetään yleisesti linjanvetomaisena julistuksena siitä, mitä Bowie ja hänen musiikkinsa ovat, ja riippumatta siitä, oliko näin tarkoitettu alunperin vaiko ei, Bowie on hyväksynyt tuon ulkoisen näkemyksen totuudeksi laulun merkityksestä, ja siksi se sai myös kunnian päättää hänen viimeisen live-esiintymisensä (2006). Se alkaa parodiana sliipatusta yökerhoesityksestä hunajaisine jousitaustoineen, mutta sanoissa on selvä buddhistinen pohjavire kaiken pysymättömyydestä ja minuuden illusorisesta luonteesta (”So I turned myself to face me/But I’ve never caught a glimpse”), vaikka seuraavassa säkeistössä Bowie tuntuu osoittavan sympatiaa nuorisolle, joka yrittävävät muuttaa omaa maailmaansa riippumatta maailman paineesta ja vanhempiansa ivasta. Lopuksi annetaan ikäänkuin ennakkoilmoitus siitä mitä tuleman pitää: ”Look out you rock’n’rollers… Turn and face the strange”.

bowie3”Oh! You pretty things” on varsin hilpeä sävelmä, joka alkaa kotoisissa tunnelmissa, mutta pian mennään tyypillisiin, tässä vaiheessa jo aika tuttuihin painajaisfiiliksiin, suuri käsi laskeutuu taivaasta ja ihmiskunta korvautuu korkeammalla rodulla, jota uusimman ”kauniin” sukupolven kapina ennakoi. Mutta Bowien oma selitys laululle on yksinkertainen: se on kirjoitettu Angien raskauden aikana, ja sisältää fantasian siitä että tulevasta lapsesta kehkeytyy uusi Elvis, ”Homo Superior”.

”Eight line poem”, suotta vähän arvostettu kappale, maalaa pienen kuvan Amerikasta: ajatus on että suurkaupunki on vain eräänlainen kasautuma suuren avoimen preerian laidassa, lopulta kuitenkin samoista aineksista tehty kuin autiomaa. Lieneekö sattumaa, että seuraava kappale, mestarillinen ”Life on Mars” (jonka parodinen lähtökohta on Frank Sinatran bravuurinumero, ”My way”) esittää nykykulttuurin suurena kaoottisena spektaakkelina, mutta kärjistyy kysymykseen onko tmä kaikki vain hulinaa autiolla, kivisellä planeetalla?

”Life”:n hallusinatorisen vyörytyksen jälkeen tulee kevyempi esitys, ”Kooks”, joka on tervetulotoivotus vastasyntyneelle Angien ja Davidin pojalle Duncan Zowie Bowielle. Bowie sai tiedon syntymästä kuunnellessaan Neil Youngia, siispä kappale on pastissi Youngin ”’Til the morning comes”-kappaleesta.

A-puolen päättää melodialtaan ylevän kaunis ”Quicksand” joka on eräänlainen uskontunnustus, jossa sanoudutaan irti kaikista uskonnoista ja uskomuksista; vain kuolemassa voi kaiken arvoitus aueta. Bowie on kertonut usemmassa haastattelussa että suuri motivaatio hänen musiikinteossaan on kohdata kaksi pahinta pelkoaan, hulluus ja kuolema, etenkin ensimmäinen näistä oli sikäli aito huoli, että Bowien suvussa oli esiintynyt skitsofreniaa ja itsemurhia, joten hän uskoi välttävänsä sen kaltaisen kohtalon käsittelemällä pelkojaan taiteen keinoin.

B-puolella ollaan sitten eritapaisissa lainahöyhenissä: ensimmäinen ”Fill your heart” on cover amerikkalaiskoomikko Biff Rosen hilpeästä laulelmasta, ja sitten tulee kokeellisissa merkeissä alkava hommage Andy Warholille, johon Bowie kaiketi hieman pyrki samaistumaan tuohon aikaan. Myöhemmin Bowiella oli tilaisuus myös tavata Warhol, hän tietysti soitti levyltä kappaleen Andylle, ja sen jälkeen tapaaminen kulki hyvin hyisissä merkeissä… Tiedossani ei ole, miten Dylan suhtautui omaan, tätä välittömästi seuraavaan, hänelle omistettuun kappaleeseen. Nämäkin kaksi biisiä voidaan ajatella edustavan eräänlaista metamusiikkia, aiemmin tuskin kukaan oli tehnyt kappaleita joissa suoraan nimetään muita musiikintekijöitä. Samaa sarjaa jatkaa ”Queen bitch”, Bowien Velvet Underground/Lou Reed -tyylinen veto.

Lopun kruunaava ”Bewlay brothers” on mystinen ja aavemainen tunnelmaltaan kaikesta aiemmasta poiketen, ja läheistä sukua The Man Who Sold The Worldin synkähköille sävellyksille. Veljesten on ajatelu edustavan Davidia ja Terrya, mutta teksti lienee lähimpänä täydellistä tajunnanvirtaa, johon Bowien itsensä mukaan voi jokainen lukea mitä itse haluaa.

Tällä levyllään Bowie näyttäytyy ensi kerran täysin itsellisenä ja suvereenina muusikkona. Täydellä syyllä voidaan sen sanoa olevan jo eräänlainen Ziggyn kenraaliharjoitus, kaikenlaiset musiikilliset lainaukset pirstottuina ja sulatettuina uudenlaisiin muotteihin yhdistyneenä etäisen cooliin dandy-imagoon antaa levylle myös esi-postmodernistisen sävyn (ooh)

Teksti: JARKKO LEHTO

fb_cta

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggers like this: