Sarja: David Bowie – The Man Who Sold the World (1970)

My little China girl sez hussss…. David Bowie & kumpp, osa 3!

Vuoden 1970 helmikuussa Bowie muodosti itselleen uuden bändin, jossa Tony Visconti käytti bassoa ja John Cambridge (aluksi, seuraavan levyn aikoihin Mick Woodmansey ) rumpuja. Kitaraan oli saatu Mick Ronson, leppoisa mormonipoika joka kuitenkin soitti demonisen hyvin. Bändin nimi oli Hype, ja ensikonsertissaan kundit sonnustautuivat Village People-tyylisesti gangstereiksi, cowboyksi ja supersankareiksi, eikä tarinan mukaan oikein saanut kosketusta yleisöönsä. Tästä yhtyeestä kehkeytyi myöhemmin Spiders from Mars.

Ja seuraavassa kuussa Bowie astui avioon Angela Barnettin, tunnetummin Angien kanssa. Angie oli, on voimakkaasti mielipiteitä jakava synnynäinen diiva, hurmuri, ja keppostelija, joka käytännössä toimi tähän aikaan Davidin & Hypen managerina – toki itseäänkin sinä ohessa promoten – sillä vanha uskollinen Ken Pitt oli saanut lemput, koska ei ollut kyllin vikkelä ajaessaan Bowien asiaa. Jotain Angelan rajattomasta karismasta vuoti myös Davidin puolelle, sillä tästedes hän ei ollut ainoastaan komeapiirteisin kaikista brittipopin tekijöistä vaan hänen pelkkä läsnäolonsa alkoi säteillä magnetismia, joka vaati kaikkien huomion. Vai olisivatkohan okkulttiset opinnot alkaneet tepsiä? Paha sanoa.

David ja Angie asustivat vanhassa viktoriaanisessa talossa, jossa kuulemma kummitteli, ja kuin siinä ei olisi kyllin, vastanaineet järjestivät ajoittain seksiorgioita joihin haettiin vahvistusta yökerhoista. Muut Hypen jäsenet tyytyivät nukkumaan lattioilla, sillä kellarissa sijaitsi treenikämppä, ja harjoittelu oli intensiivistä. Bowie kutsutti kaverinsa John Peelin kautta Hypen esiintymään radioaalloille, jonka seurauksena levytyssopimus lopulta saatiin, tällä kertaa Mercury-levymerkillä. Ja nyt Tony Viscontinkin kelpasi tuottaa.

Visconti onkin sanonut että The Man Who Sold The World on hänen paras Bowie-yhteistyönsä Scary Monstersin ohella. Silti hän oman kertomansa mukaan kävi tuskaisan taípaleen levyntekoprosessissa. Bowie ei oikein tehnyt täysillä duunia studiossa, vaan keskittyi pupuiluun Angien kanssa, ja lyriikat syntyivät vasta aivan viimeisinä mahdollisina hetkinä. Niissä ei ehkä kuulija erota mitään kiireellä pakotetun tuntua sinänsä, mutta vaikeaselkoisia ne kyllä tuppaavat olemaan.

TMWSTW onkin se ensimmäinen ”kunnollinen” Bowie, josta hymistely ja hapuilu on enimmäkseen poissa. Omasta näkökulmastani levyltä löytyy pari heikompaa esitystä, nim.
”Black country rock” joka on tätä, ”country” rokkia ja sen lisäksi ilmeisesti sodanvastainen ”Running gun blues”. Vaikka kiitos hyvän bändin, kyllä noitakin kuuntelee. Mutta pääsääntöisesti aiemman keiju-Bowien tilalle on tullut varmaotteinen velho laulamaan merkillisiä fantasioita, jotka ovat kuin Kafkan kirjoittamasta kauhuleffasta. Tuotannossa määräävä tekijä oli se, että kappaleet olisi helppo heittää livenä samankuuloisina kuin studiossa. Sen vuoksi tumma, tanakka hard rock on LP:llä määräävä tekijä. Sovitukset ovatkin bändin omia, tai luultavasti Ronson on vaikuttanut eniten, sillä hänen Cream-tyylinen veivauksensa ja toistoinen kuviontinsa on levyllä lähes yhtä tärkeä tekijä kuin Bowien laulu. Myös syntetisaattoreita käytetään paljon levyllä, ja lisäksi sellaisia soittoihmeitä kuin ”Stylophone”

Levyn avaavan ”Width of the circlen” nimi haiskahtaa jotenkin progelta, ja progemaiselta tämä noitapiiri tuntuu siksikin, että siinä on yhdistetty kaksi eri biisiä, Bowien vanhempi kolmisäkeistöinen liitettynä bändin kehittämään rhythm & blues-meininkkiin johon Bowie lisäsi sanat myöhemmin. Mutta siinä ensimmäisessä säkeistössä kohdataan hirviö puun alla, joka on kertoja itse, ja jonka kanssa käydään vähän katkonaisempaa dialogia, kunnes selviää että Jumalakin on nuori mies – eli onko kyseessä sama hirviö, ja kenelle kertoja möi mielensä, ja miksi murskasi sielunsa?

Jokseenkin saman kaltaisissa sfääreissä liikutaan itse nimikappaleessa. Siinäkin joudutaan kasvoista kasvoihin tekemisiin maailman myyjän kanssa, joka ei sitten kuollutkaan kauan kauan sitten. Mutta onko hän ihminen, joka on ”myynyt” maailman lunastakseen sielunsa, vai toinen olento, jolla oli valtuudet myydä maailma, jollekulle joka sen osti (esim. kumartamalla häntä)? Tällaisia varsin vaikeita pähkinöitä tarjotaan purtavaksi, ellei sitten haluta keskittyä itse komeasti rullaavaan musiikkiin, jossa pyykkilaudan(?) schrätsäävä saundi yhdistyy Bowien itsensä soittamiin viileisiin mutta lämpöisiin urkuihin.

”All the madmen” on jo vähän helpommin avautuva, kun tietää että kappale on omistettu mielisairaalaan suljetulle Terry-veljelle. Bowie tuntuu asettuvan kohtalaisen antipsykiatriselle kannalle. Mutta sitä voidaan aprikoida, mitä merkitsee ”Zane zane zane, ouvre le chien”?

”Saviour machine” on myös hyvin progemainen 6/8-tahdissa etenevä paasaus kaikkivoivasta tietokoneesta joka kyllästyy ihmisten palvontaan, ja päättää siksi luoda vähän tuhoa ja kaaosta. Tälle idealle lienee sukua myös päätöskappale ”Supermen”, joka kertoo aikojen takana jonkinlaisessa mielten fuusiossa elävistä ”superjumalista” jotka arvatenkin etsivät vapahdusta superolemassaolostaan.

Mielestäni hieno ja vaikuttava levy, joskin synkkä, raskas ja painostava, joten en sitä ole läheskään niin paljoa kuunnellut kuin muita Bowien juttuja.

Teksti: JARKKO LEHTO

fb_cta

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggers like this: